Joskus elämä on vaan parhaimmillaan sitä, että saa käpertyä kahden palleron viereen sohvalle. Parhaimmillaan siis. Useimmiten siihen sohvalle ei meinaa mahtua kahden karvakkaan viereen.
Pave kävi pari viikkoa takaperin leikkauksessa ja niin leikkaus kuin sen jälkeinenkin elämä meni melkoisen kivuttomasta. Leikkauksen jälkeen Paavo on vain nukkunut toooodella sikeästi niin, että välillä pitää käydä koskettamalla herättää pappakoira, jos meinaa saada spannielinkin aamulenkille ja onnistuttiinpa äidin luona hiipiä yöllä sisälle niin, että spanieli tajusi tulomme vasta kun jääkaapinovi pamahti kiinni.
Pave kävi myös pari päivää sitten osteopaatilla ja selkä alkaa olla siinä kunnossa "liikkuu sen verran kuin tuon ikäisellä on hyväkin liikkua." Saatiin siis vihdoin posiitivisia uutisia ja jatkossa käydään toivottavasti vain kontrolloimmassa parin kuukauden välein selkää.
Muuten meidän elämä on sään kiroilua. Täällä etelässäkin oli hetken talvi, sen jälkeen tuli pari nättiä kevätpäivää ja nyt ollaan jo jossain kesä/syyssäässä. Nopiasti vierähtää nämä vuodenajat.
Mutta koska ulkona on ällöä, töissäni hiljaista niin sehän on tiennyt sitten sitä, että tämä likka on keksinyt vapaa-ajalleen vähän liiaksikin viihdykettä. Mukana kuvioissa on pari ponia, ihana pariskunta, joka on ottanut minut oppiinsa valjakkourheilun pariin, huskiensa kanssa ja tietenkin aloitin tuossa kuukausi sitten koirahierontaopiskelut.
Et semmoista. Agilitya ollaan tehty yllättävän vähän, vaikka sainkin hankittya agility akatemialle kausikortin huhtikuulle asti.
Sen verran kuitenkin ollaan saatu aikaiseksi, ettei keppien vikaa väliä tarvitse pujotella ja punainen ohut rengas on tosi pelottava. Näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti