Mullon kuva mun pääs, jota en voi muuttaa

Pienetkin asiat toisiinsa vaikuttaa-aa-aa
Vaik liian lähellä kaikki ei aukeekkaan
Loppu tuloksen nään, kun katon kauempaa
Pikku juttuja, ne luo ison kuvan
Yksityiskohtia, ison kuvan

Vuos lähenee loppuaan, meillä on ollut hiljaista ja mitä näitä nyt on.
Pitäis vissiin kirjoittaa, mitä ollaan saatu tänä vuonna aikaiseksi, mutta se lista jäisi lyhyeksi, tai vaihtoehtoisesti satuiluni eivät loppuisi millään.

Treenirintamalla tapahtui sen verran muutosta, että HUPUn treenien sijaan vaihdettiin PRO PERROlle treenaamaan. Edelleenkin olen Hu-pun toiminnassa mukana, edustan tai edustaisin Hupua, jos joskus vielä kisataan, mutta valitettavasti aika ei riittänyt kahdelle vakioryhmälle viikkoon.
Egon kanssa ollaan ehkä pikkaisen edistytty, ainakin mie olen ihan hirveesti oppinut tuosta koirasta ja päässäni on lukuisia vinkkejä ja huomioita, miten asioita agilityn saralla saisi menemään eteenpäin. Pitäisi vaan keksiä aikaa kaikille ideoille.

Palleron kanssa kokeitiin PK-jälkeä ja voi että kui hieno koiruus miulla on. Sen verran innoissan Paavokin tuntui jäljestyksestä olevan, että katsotaan joskos ensi vuonna saataisiin aikaiseksi pitkästä aikaa käytyä tarpomassa verijälkiä, ehkä koekin syksyksi. Ei huono suunnitelma.

Lisäksi syyslomaviikolla olin mukana lintumetsällä. Miulla olisi kansioissa luonnosa aiheesta, mutta sen verran katkeran sävytteinen, ehkä vähän enemmän haukkuva kuin pohdiskeleva luonnos jäi luonnokseksi. Meinaan, sitä kirjoittaessa, oli luokkakaverini, joka tietää kaikesta kaiken, vakavasti väittänyt minulle, että koira kuin koira osaa jäljestää ja koirasta kuin koirasta jaa metsästyskoiran.
Linnustuksesta sen verran, että olin pakahtua ylepydestä, kun katselin Paavon työskentelyä. Ikä on tuonnut hommaan malttia ja jotain tolkkuakin. Lintuihin ei valitettavasti ensimmäisellä kierroksella törmätty ja toiselle kierrokselle mentäessä otettiin yks pikku raitaeläin autosta mukaan. Muutamaan teereen törmättiin sattumalta (metsäpläntillä, missä nyt ei ainakaan mitään ole) ja saatiin siis nähdä, miten pojat reagoivat laukauksiin. Ego lähinnä katsoi minua ilmeellä "hääh?", kun taas Paavo kipitti laukausten jälkeen luokseni odottaen jatko-ohjeita. Olinko hieman ylpeä? No ihan pikkaisen.

Mutta muuten meitin elämä on nyt pyörinyt kouluni ympärillä ja tälläkin hetkellä ollaan työharjoittelussa Vuokatti Safarilla. Mökkimme sijaitsee keskellä ei mitään, joten himppasen hirvittää, mitenköhän on pyrrin remmikäyttäytymisen laita, kun koko kuussa Ego ei ole hihnan päässä ollut. Paavolle sen sijaan napsahti pitkä hihna perään hetj sen jälkeen, kun oli yrittänyt pupunjälkien perässä mennä heikoille jäille. Tiellä kävelyä emme ole harrastaneet juuri ollenkaan,vaan ollaan nautittu lumisessa metsässä tarpomisesta.
Ensi viikolla olisi tarkoitus palata takaisin Kuopioon ja voi, että odotan jo innolla Elviksen näksemistä. En ole varmaan koskaan ollut näin pitkään erosta vanhuksesta, joka muuten on silmin nähden jälleen lumien tultua maahan.