My life is brilliant. My love is pure

Ensimmäisenä kaksi kuvaa, joista käy ehkä tarkkanäköisimmille ilmi, mikä ero on trimmatuilla korvilla, ja semmosilla puskakorvilla...

Ihan itse saatte myös miettiä, kumpi on ennen ja kumpi jälkeen trimmauksen.

Sittenpä yritin ottaa mökillä Eeviksestä kuvan...

kunnes vihdoin edes se yksi kuva...

Egosta taas sai hyviä maastoutumiskuvia perse kameraan päin...

Tai sitten ei meinannut kamera, valo ja Egon vauhti oikein kohdata...

Ja sittenpä olikin vuorossa pakolliset pönötykset...

ja se naama

Teen mitä se vaatii, Vaik en pääsis ees maalii

Meidän elämään? Metsälenkkejä, lenkkejä, agilityä, lenkkejä, puolille päiville nukkumista, lenkkejä, ikkunasta vahdittu kesän tuloa, lenkkejä, agilitya... Maaliskuussa muutettiin tosiaan uuteen kämppään ja tässä ollaan tutkiskeltu uusia lenkkipolkuja ja -mahdollisuuksia. Paljoahan ei maisemat vaihtuneet, kun edellinen asuntoni sijaitsee vajaan kilometrin päästä nykyisestä, mutta keskustan toisella puolella nyt kuitenkin ollaan ja vähän syrjemmässä ja lähempänä agihallia...

Mutta niin mitäs sitä... Paavo on ilmoitettu nyt elämänsä ensimmäisiin veteraaninäyttelyihinsä. Meidät voi siis bongata pyörähtävän kehässä tuossa toukokuun puolessa välissä Varkauden KV:ssa. Aloittelin jo vähän rimmiä (mie kun vedän koneella vähän liiankin lyhyeksi tuon karvan niin nyt on aikaa kasvaa kivasti...) ja yllä oleva kuva kertonee jotain... Egosta juuri trimmattua spanielia on vaaaaaan niiiin ihanaa nuolla, että jokin suoja kaulaan ja korville oli keksittävä. Paavo tosin on pikku hiljaa tajunnut idean ja jopa tykkää myssystään, kerta korvat saavat olla rauhassa eräältä raitaeläimeltä...
Olin tässä aika vakuuttunut, et Egon seuraavat näyttelyt ovat kanssa ehkä sitten kun poika on veteraani, mutta pikku hiljaa mun ikinuoresta kauhukakarasta on kuoiriutumassa ihan koira ja melkein aikuinen. Käytiin tuossa rokotuksilla Egon kanssa ja siinä missä ennen Ego parhaansa mukaan on yrittänyt tehdä pöydältä itsemurhahyppyjä, syödä lekurin ja vältellä kaikella mahdollisella tavalla vieraan ihmmisen kosketusta niin mitäs nyt? Ego painoi pään mamman kainaloon ja tyytyi kohtaloonsa. Niin ja ruhoon ollaan saatu edellisestä kerrasta jopa kolme kiloa lisää. Ego on jo siis 15 kilon vonkale. Iso poika. Kyllä siitä vielä joskus koira tulee.

Muutenkin tässä olen huomannut Egolta aikuistumisenmerkkejä, tai siis kaverit ovat huomanneet. Enää ei olekaan itsestäänselvyys, kuka on vieraiden suosikki, vaan hyvin usein Egon bongaa vieraiden sylistä kerällä tyytyväisenä tuhisten ja vieraat ovat vain "ooooooih". Jeb, nykyisin Ego osaa siis lähestyä _rauhallisesti_ vieraita.

Ja mitäs sitten meidän agilityrintamalla? Ollaan me pienin askelin edistytty. Edelleenkin rähinä on se meidän juttu, mutta Ego pystyy siitä huolimatta keskittymään, kunhan ohjaajakin keskittyy. Se onkin se meidän seuraava juttu: mun pää. Niin kauan kuin mie olen päättänyt, et me onnistutaan, me osataan, me pystytään. Niin me onnistutaan. Heti jos alan epäillä koiraa tai itseäni tai ehtimistäni, niin homma olikin sitten siinä. Toisin sanoen, luotto koiraan ja omiin taitoihin pitäis nyt löytää rähinästä huolimatta
Tän viikon treenit olivat meidän talviryhmän vimoset reenit ja tehtiin ihan hauskaa rataa. Jostain syystä Egolle ei kepeille meno auennut, vaikka kuinka olin niistämässä ekaa väliä, mutta muuten rata meni hyvin ja Egolla oli focus kokoajan eteenpäin, muuta en vaadi pyrriltäni. Ja nyt kuin sain uudet juoksupöksyt niin ehkä minäkin saisin vielä jostain vähän lisää vauhtia, niin pysyis jotenkin pyrrin menossa mukana...

Toukokuussa aloitetaan sitten Pro Perrolla treenaaminen. Usko Sannan ja Harri kouluttajien taitoihin on kova, joten eiköhän me edistytä tulevana kesänäkin ihan hyvin. Niin ja viikon päästä on taas Savikon Sepon valmennus. Pitäis arkena käydä vissiin kokeilemassa ja treenailemassa loputkin viime valmennuksessa saadut kotiläksyt...

eipä meille oikein muuta. Eeviskin voi hyvin, on oppinut sohvalle tulon ja tykkääkin kovasti nukkua aina minulle tehdyllä pedillä. Keskellä tietenkin.