Onnellinen

Tää kaupunki on koti mulle,
Sun kanssa voin tuntee niin,

Sä saat mut näkemään asioita,
Mitä en oo nähnyt aiemmin.

Kun aamulla herään,
Mä tuntee voin sen,
Tää on kaunis päivä,
Mä oon onnellinen.

Meil on tää juttu joka kestää,

Mä oon sopivasti onnellinen

Asetu aurinkoiselle kivelle. Kaikki muu tapahtuu itsestään. Tarvitsee vain olla.

Ollaan aina kuljettu vierekkäin. Elvis on yhäkin aina miun vierellä, vaikkei joka päivä nähdäkään


11vuotta. Se sitten tuli sittenkin, onneksi.

Elvis on opettanut minulle tässä yhdentoista vuoden aikana vähän kaikennäköistä, oikeastaan kaiken elämiseen tarvittavat pohjan alimmat palaset ovat Elvikseltä.
Opeteltiin Elviksen kanssa agilityn saloihin, edelleenkin kaikki hyvä, mitä agissa teen on opeteltu alkujaan Eeviksen opastuksessa.
Tutustuttiin tokoon, flyballiin, mejään ja sorsatukseen. Pääsin nauttimaan kerran kesässä springereiden nuorisoleiristä ja ne muistot jaksavat edelleenkin hymyilyttää. Tajusin, ettei sorsakoirat itsestäänselvästi välttämättä haluakaan uida. Ennen kaikkea ollaan opittu elämään. Opin vastuunottamista, opin koirista. Olen oppinut niin paljon ja niin huomaamattomasti etten edes tiedä mistä kaikesta pitäisi kirjoittaa. Välillä kuitenkin pähkäilen, missä olisin jos minulla ei olisi Elvistä? Tuskin tässä, en edes lähelläkään.

Tämän vuoden, se viimeisin, opetus on ollut hetkistä nauttimista. Etenkin näin loppuvuodesta, kun tajusin, ettei olekaan varmaa, että vielä ensi vuonna juhlitaan pikku Eepan synttäreitä, olen päättänyt yrittää laittaa mieleen jokaisen ilon hetken, etenkin koirien kanssa. Ja olen huomannut, että lähes kaikki hetket koirien kanssa saavat hymyn huulille.
Facebookissa on kiertänyt haaste, ottaa kuvia onnellisista korista, minäkin tämän haasteen sain. Aina kun olin ottamassa kuvaa mukamas onnellisesta koirasta, aloin pohdiskella, pitäisikö kuva ottaa sittenkin onnellisesta koiranomistajasta.
Olen melkein itkenyt ilosta vain siksi, kun pikku pyrri kääriytyy kainalooni nukkumaan, kun Elvis puskee pehmeän päänsä minua vasten ja ölisee tyytyväisyyttään, kun Paavo tulee läppäisemään tassullaan halutessaan rapsutuksia, kun spanielit kotiin tullessa ovat aina yhtä onnellisina kantamassa suurinta tai ainakin lähintä lelua suussaan. Kun näet koirien kirmaavan pitkin metsäpolkuja, lumisia metsäpolkuja. Kun spanielit nauttivat lumesta joka solullaan. Kun heräät Elviksen tuhinaan ja vaativaan katseeseen.
Näitä arjen pieniä asioita olen erityisesti alkanut arvostamaan. Minulla on vielä kolme koiraa, joista olen kaikista ylpeä, jokaisesta hetkestä saa nauttia, kun vielä voi.

Koko perheen suursuosikkimme Eevis täyttää tänään siis hurjat 11vuotta!
Hurjia juhlia ei ole tiedossa, koska viime viikolla Elviksellä oli edessä kasvaimen leikkaus kiveksestä. Leikkaus sujui hyvin, mitä nyt eläinlääkärin soitto kesken leikkauksen sai kylmän hien pintaan. Puhelun tarkoitus oli kuitenkin kysyä, saako Elviksen samoin tein kastroida ja vielä viimeisinä vuosinaan Elviksen miehuus nyt sitten vietiin pois. Siinä lienee Elviksellä jo itsestään toipumista :)
Mutta nyt siis Elvis toipuu äidin luona tötterö päässä leikkauksesta, ensi viikolla äidin palataessa töihin, mennään nuorison kanssa hoitamaan vanhusta.
Leikkausaamuna eläinlääkärin pihassa törmättiin myös toiseen vanhaan walesiin ja isän huudahdus pikkupojalleen olikin "Katso, tuossa on Pyryn veli!" Veljekset kohtasivatkin toisensa hyvin sopuisasti vielä yhdentoista vuoden jälkeenkin. Valitettavasti ulkona oli sen verran pimeää, ettei kännykän kameralla saanut oikein julkaisukelpoista materiaalia veljeksistä yhdessä, mutta samasta puusta nää kaks herraa oli kyllä veistetty.

Vielä kerran hurjasti siis onnea C-pojille! Lupaan syöttää Elvikselle synttärikakkunsa, kunhan on parannuttu kokonaan leikkauksesta.