Kerrottakoot, että ollaan käyty Essin avustamana kerran viikkoon ottamassa ihan erillistä irtoamistreeniä ja kerrankin Ego on treenien jälkeen oikeesti väsynyt. Aivot raksuttaa koko ajan, kun nallen olinpaikka vaihtuu. Varsinkin kun nalle ei olekaan mammalla... Saiskohan kisoihin ottaa avustajan juoksee nallen kanssa vähän kauempana? Tai edes heiluttelemassa loppusuoralla?
Joka tapauksessa tämmöstä treeniä tarvitaan, simppeliä irtoamista. Ja Egostahan on ihan yksi ja sama, missä minä menen, NALLE on se juttu. En minä.
Ihan vaan kaikille epäilijöille tiedoksi, Paavokin saa juosta miniesteillä nämä irtoamisradat kerran tai kaksi, en vaan voi tehdä sitä Paavolle, että veisin pojan halliin ja jättäisin tekemättä mitään.
Sittenpä viime keskiviikkona meillä oli Karhusen Katja pitämässä treenit ja minä tykkäsin. Katjalla oli aika samanlainen koulutustyyli kuin minulla. Ensiksi tutustuttiin rataan, sitten käytiin yhdessä läpi ja jouduimme selittämään MIKSI olimme kyseiseen ohjauskuvioon päätyneet. Olen vuosien aikana huomannut, että aivan liian moni jättää kysymättä sen pienen sanan "miksi" itseltään ja tekee ihan päättömiä ratkaisuja.Lisäksi harjoituksen tarkoitus olikin valita tietyille pätkille, kaksi vaihtoehtoa ja kokeilla kumpaakin ja ehkäö jopa yllättyä vaihtoehtojen paremmuudesta. Lisäksi kun sattui virhe, minulle ei suinkaan suoraan kerrottu, mikä meni vikaan vaan jälleen jouduin itse pohtimaan ja sanomaan sen ääneen "kroppa harotti ihan jonnekin muualle..." "olin auttamatta myöhässä" "ei mitään käsitystä..."
Radan ensimmäisellä pätkällä en nähnyt kuin vain yhden ihan oikeasti toimivan vaihtoehdon. Kun sitten aloin selittää "ottaisin täältä ulkoa, koska sitten nuo seuraavat esteet olisivat ihan suorassa linjassa..." sain vastaukseksi Katjalta innostuneen huudon "sullon maksikoiria!"
Toinen vaihtoehto (mikä oli sinänsä ilmeisempi, mutta siinä koiraa joutui koko ajan vääntämään ja kääntämään ja itsekin vaihtelemaan puolta tai luottamaan enemmänkin tekniseen [mm. sylkkäriin] osaamiseen) olikin kakkosesteen jälkeen koiran pyöräyttäminen seuraaville esteille sisäkautta. Lyhyempi reittihän se oli, mutta paljon mutkikkaampi ja siinä joutui huomattavasti enemmän tekemään ja jarruttamaan (tai sitten piti olla tekniikka hyvin hallussa, joko merkkaus tai sylkkäri tai muuten vaan vikkelät jalat valssille, jotta koiran ei tarvinnut turhia jarrailla...)
Toinen pätkä oli slaidausta ja siitä sitten muutaman hypyn kanssa putki. Siinäpä saikin pohtia, mennäkkö kuvion ulkopuolelle slaidauksen ajan vai jäädäkkö sisäpuolelle. Mites koira saadaan putkeen?
Paavon kanssa valitsin ensimmäisellä pätkällä sen ilmeisimmän (minun mielestä) vaihtoehdon ja ylläripylläri hyvin meni. Toiseksi vaihtoehdoksi valikoin sisäkautta menemisen niin, että neloselle veivasin koiran sylkkärillä. Onnistui!
Saatiin kokeilla myös kolmatta vaihtoehtoa, eli merkkaus ja rynnimällä kolmosesteelle valssaamaan. Tehtävän haastavuus Paavon kanssa piili siinä, miten paljon koira kestää. Missä vaiheessa saan lähteä kakkosen merkistä juoksemaan jo kolmoselle. Ei löydetty aikarajaa, missä vaiheessa olisi rynninyt liian aikaisin kolmoselle. Tiedättehän sehän on Paavo.
Toisen pätkän jäin eka tekemään radan sisäpuolelle ja niinpä toisen pätkän kolmas esteen kierrätin Paavon ulkokautta (vastakäännöksellä). Halusin tehdä Paavolle pätkästä vähän haastavamman, joten päädyin jäämään seuraavaa estesarjaa ajatellen ulkopuolelle, jolloin Paavo joutui hakemaan esteen jälkeen putken ihan yksin. Onnistui, kunhan sain koiran linjattua ajoissa oikein...
Toisella kerralla tein alun ulkopuolelta, pyöräytin Paavon kolmannen esteen jälkeen sisältä, valssasin seuraavalla esteelle estesarjan sisäpuolelle ja saatoin Paavon putkelle. Helppoa, kivaa, hauskaa.
Viimeisellä kerralla tehtiin rata alusta loppuun asti ja ekan kierroksen kakkosesteen rytmistysvirheen jälkeen (vekistä tulikin takaakierto) virheittä maaliin. toisella kierroksella nolla.
Egon kanssa Katja tajusi, miksi tungin nallen hänen kouraansa, koska itse en saa palkata. Eka ulkokautta kiepautus systeemi toimi Egollakin, siinä kun miullakin oli selkeä suora linja ja mie liikuin koko ajan koiran kanssa, niin Egokin keskittyi etenemään. Sisäkautta kiepautus sitten näytti, miksi olisi kiva, jos koira vähän edes yrittäisi yksin liikkua. Merkkaaminen, juu ei. Sylkkäri, avustettuna. Harjoiteltiin molempia paljon ja alkoihan homma toimimaan, kunhan Ego vain tajusi, että nalle ei ollut minulla.
Toisellakin pätkällä homma suijui niin kauan, kuin minulla linjat pysyiväöt suorina ja sulavina ja koiran tarvitsi vain seurata.
Ihan nollaa ei koko rataa tehdessä saatu, taisi tulla kaksi kieltoa, mutta muuten. Kiva.
Nyt Keskiviikkona oli meidän vuoro järjestää möllit. Paavolla on takapää jumissa, joten Paavo sai vain kannustaa, kun minä ja Ego käytiin Egon ihka ekoissa mölleissä. Facebookpäivitykseni kertookin paljon
Ja kisojen jälkeinen päivitys
Virheittä ei radalta selvitty, mutta Ego oli Egoksi itse rauhallisuus. Ei rähinää (kuin kerran), pieni kuolavana nyt kuuluu raidallisen kanssa asiaan, mutta muuten. Ego irtoili ainakin vähän myös hypyillekin, mutta erityisesti putkiin. Lisäksi radalla oli muuri ja pituus. Muuria ei ainakaan olla koskaan otettu radanpätkänä ja korkeintaan kerran aikaisemmin maksina. Kerran Ego sen ohitti, mutta koska minä vakuutin eläimen, että se on ihan oikeasti turvallinen, Ego loikkasi muurin ohi. Onneksi noi eläimet luottaa muhun. Pituuskin yritettiin ohittaa, mutta sekin suoritettiin toisella yrittämällä.
Toisaalta nämä erikoisesteet olivat molemmat putkien jälkeen ja tein kisoissa havainnon (tämän olen havainnut monta kertaa aikaisemminkin, mutta etenkin nyt, kun putkia oli radalla kuitenkin viisi), että joka kerta Ego putken jälkeen yritti väkisin selkäni taakse ja väärälle kädelle. En todellakaan tiedä miksi, mutta niin se vaan meni ja meneekin aika usein.
Mutta kohta on Egon ihan oikeat agikisat.
Ja koska Paavo ei päässyt agilityyn, otettiin vähän tokoa. Oli sekin parempi kuin ei mitään (:
