31.5.2010

Vipsuttaminen vaatii tilaa



Tämä päivä oli kartturilla muutenkin mennyt kuin unissakävellen ja agiradalla meno jatkui samalla tavalla.
Aiheena olisi pitänyt olla valssit ja pakkovalssit, mutta ryhmäämme ennen oli käyty rakentamassa Varkaudessa ollut kolmosten hyppyrata ja sitähän hieman hyppykuviota muunnellen sitten veivattiin.

Toisella esteellä treenattiin niistosokkaria. Tätä ollaan treenattu ja tähän asti aina loistavasti onnistuttu, mutta tänään homma tökkäsi, viimeistään kolmosesteellä, joka olikin rengas. En siis saanut edistää -> niistosokkarin ideaa ei voitu käyttää hyväksi, sillä rengas piti varmistaa.
Ja kun en saanut edistää niin sitten oltiin kepeillä ongelmissa, kunnes tajusin rääkyä Paavon nimeä, jotta herra tajusi kepeille mentäessä jarrutella edes pikkasen. Eli nelonen oli suora putki, putken jälkeen somasti hyppy syöttinä, mutta 90 asteen kulmassa pitikin käntää kepeille. Tätä veivattiin ja veivattiin, kunnes tajusin tosiaan rääkyä koiralle hiljennykseksi jotain omaa ja koira alkoi hakea ekaa väliä toisen välin sijaan.
Loppurata menikin puhtaasti, mutta hyvää päivää sentään niiden mutkien kanssa. Viime viikon treenien ja kisojen tiet olivat muisto vain ja me kaarreltiin kunniakierrokset jokaiseen tiukkaan mutkaan.
Yksi mutka saatiin pieneksi. Sellainen mutka, joka olikin koko radan pointti. Suoren putkeen jälkeen piti saada koira takaisin päin. Minun vauhdikas ja kunniakierroksia tekevä maksini nuoli putken seinää, kun tämä kohta otettiin. Mutta muuten mutkat kyllä pissasivat melko pahasti.

Toisella kerralla sitten halusin ottaa kepit varman päälle, joten tein alkuun varman ja tiukan pyörähdyksen kakkosesteelle, jolloin sain edistää hieman ja pystyin keskittymään renkaalle "varmaan" näyttämiseen, kun koira ei ollut hetkeäkään selkäni takana piilossa.
Ja kun siihen lisättii melkoinen spurtti putken päähän ja rääkyminen koiralle niin johan alkoi kepitkin mennä. Keppien jälkeiselle putkelle palkka.
Sitten veivattiin loppua. Hieman saatiin mutkia pienemmäksi, mutta edelleen niistä olisi saanut kyllä muutaman sekunnin pois, mutta annettakoot tämän kerran anteeksi, eilisten hienojen teiden kunniaksi.

Seuraavan kerran ollaankin Oreniuksen Juhan ohjauksessa, joten voisin kuvitella, ettei tämän päivän mutkittelu tule sunnuntaina kysymykseenkään. Toivoa ainakin saa.
Niin ja olinhan minä niinkin noheva, että muistin kerrankin ennen viimeistä mahdollista päivää ilmoittaa Paavon omiin kisoihin, jotka järjestään viikon päästä sunnuntaina. Päästään hyllyttelemään maksimissaan kolme starttia!

30.5.2010

Aikaa ja tilaa pitää hallita, ei totella.

Kisat takana ja voi vitsit. Ensimmäisen kerran elämässäni, minulla oli epäuskoinen olo ykkösten radalla. Ensimmäinen rata oli vielä mentävä, mutta toinen rata... niin ääripää ykkösten rata, miksi inhoankaan ykkösiä. Erityisesti Paavon kanssa.

Ensimmäinen rata. Juoksusuora putkeen [puomi välissä]. Kuinka ollakaan kiireeltäni edistin puomilla ja tuomarin mukaan koira loikkasi kontaktin. Minun ja iloisesta "se otti sen" kouluttajani hihkaisusta [joka seisoi puomin alastulon vieressä yleisön puolella] päätellen, poika koski siihen. Ei nätisti, mutta mielestäni selkeästi etutassullaan. Jokatapauksessa vitonen. Siitä sitten lentokeinulle. Tajusin, ettei koira kuuntele epätoivoista "TÄSSÄNYTSTOPAIKKASIIHENOTAHILJENNÄPRKL" rääkäisyäni ja alkoi jarrutella keinulla liian myöhään. Iloisesti liukui märältä keinulta pois ja koiran hölmistynyt ilme kertoi, ettei moinen tempaus kuulunut alkuperäisesti koirankaan suunnitelmiin. Meno jatkui aalle. Koira nippanappa otti ehkä kontaktin, mutta olin aivan vakuuttunut, että tuomarikin oli sitä mieltä, ettei kontaktia otettu riittävän selvästi [tuloslapun mukaan tuomarin mukaan kontakti oli otettu]. Siispä otin aan uudelleen vaatien koiran mönkimään alas asti ja meno jatkui. Tuloksena siis hylly, mutta muuten ihan ilmiömäinen rata. Siis ihan mieletön! Ja kuuluttajan kuuluttamia aikoja kuunnellessa, sekä asian tarkistaessani tulostaulusta aikamme 30jotain oli luokan toiseksi nopein aika [kaksikymmenystä sinne tänne, laitetaan se aan piikkiin] ja selkeästi nopeampi aika seuraavaan.

Seuraava rata ei niin kehuttavasti mennytkään. Olin aalle mentäessä hieman hämmentynyt, sillä mielestäniu meillä oli jo hylly alla ja silti tuomari kehtasikin nostaa kätensä, mukamas kontaktin hyppäämisestä, vaikka Paavo teki aalla päivän parhaan juoksarinsa. Jokatapauksessa. Tämä rata oli ihan oikeasti jotain käsittämätöntä vailla loogisuutta ohjauksen kannalta. Enimmäiseksi kaksi jollain tavalla kaaressa olevaa hyppyä ja siitä lyhyellä välillä avoinkeppikulma. Olin varma, että tää me feilataa, mutta ihan näin ei käynyt. Kepeiltä me se hylsy kyllä saatiin, kun kesken keppien Paavo bongasi aan, jonne ryntäsi, mutta kepeille sisäänmeno oli hieno. Keppien jälkeen olikin vähän edempänä hyppykuvio, joka oli tuskaista. Koira kuvion sisään sylkkärillä. Siitä huomasin koiran etenevän omin nokkineen ja olisin voinut jo hyllytetyn radan verukkeella kokeilla, kuinkas parin esteen takana mutkienkin ohjaus sujuu, mutta enmpä kokeillut vaan menin leikkaamaan takana. "Väärällä" puolella "varmistin", että Paavo kääntyy suoran jälkeen ja rääkäisin "tässä". Hyvin kääntyi, harmi vain, että väärään suuntaan. Siinä siis ylimääräisiä pyörähdyksiä ja homma jatkui. Sitten irroteltiin juoksusuoralla, jonka päätteeksi olikin 180 käännös, pois houkuttelevalta loppusuoran vikalta esteeltä. Meni hyvin, vaikka jaakotus muuttui puoli valssiksi.
Sitten rynnättiin suoraan putkeen, siitä hyppy ja tyrkyllä putken pää. Juokse tyttö juokse, vai miten se menikään... Puomin [jonka ansiosta oli pakko juosta suoraan, eikä kääntyä riittävän ajoissa kertomaan koiralle, että käännytäänkin hiukan jyrkemmin suoralta pois], takana olikin sitten keinu, jolle olisi pitänyt mennä.
Sain käännettyä pojan kyllä tyrkyllä olevasta päästä pois, mutta kuitenkin liian loivasti ,jotta Paavo äkkäsi toisen pään. Putken kautta keinulle, keinulta putkeen ja putkesta loppusuora. Kaikkien ylimääräisten kurvien kanssa huomasin tulostaulua katsellessani, että aikamme olisi riittänyt toiseen sijaan. Ilmeisesti muutkin nopeanopean koirat olivat hyllyttäneet radan tai jotain.

Kisoista jäi kuitenkin hemmetin hyvä fiilis. Paavon kanssa juoksentelu radalla on vain jotain parasta ja kunhan tämän fiiliksen säilytän niin me voidaan hyllyttää puolestani loputkin kisauramme radat, sillä meillä on hauskaa ja koirakin selkeästi hommasta nauttii. Puavo se vaan on hieno :D

24.5.2010

Minäpoika roiskin, lammikossa loiskin. Hiukan malttakaa, tulen kohta poiskin

Viikonloppuna lähdimme isän luokse Jyväskylään ja samalla kävimme hieman maalla mökkeilemässä. Pienet ovat spanielin huvit ja Paavo otti kaiken ilon irti vedessä läträämisestä ja opetteli tekemään hienoja uimahyppyjä laitturilta.

Tänään suunnattiin kohti agilitytreenejä ja tämän kerran treeneihin oli yksi ryhmäläisistä tuonut kunnon radan. Vuodelta 2008 ykkösten rata ja Anne Saviojan käsialaa. Taattua Saviojaa joten tykkäsin todella. Ei mitään suoraasuoraasuoraamutkaputkisuoraasuoraasuoraa vaan ihan jo jotain tekemistä.

Ensimmäisellä yrityksellä kolmannen esteen rima kolahti alas, kun huutelin koiralle esteen päällä, että tulepa tännepäin. Muuten puhdasrata ja ne tiet! Paavo kääntyili ihan ilmiömäisesti tai sitten minä kerrankin vain ohjasin oikeaan aikaan.
Toisella kerralla pysyivät rimat kohdillaan, mutta sitten testattiin kontakteilla edistystä. Keinulta hienonhieno lentokeinu [jota en itse tajunnut, mutta kouluttajan tarkka katse oli havainnut, ettei keinu ennättänyt maahan...] ja aalta loikittiin nippanappa konteille. Niin ja keinun jäleisen suoran jälkeen putkesta renkaalle oli jo ohjaajalle ylitse pääsemättömän liian pitkä matka, jotta olisin takaleikan jälkeen mukamas ehtinyt koiran edelle. Jotenkin me siitä selviydyttiin ja kolmannella kerralla sitten hienoa menoa ja poistuminen radalta enemmän kuin tyytyväisin mielin.

Lopuksi otettiin rata kisamaisesti. Kepeillä jokin ajatuskatko ja yksi väli loikattiin loppupuolelta, mutta muuten mieletön rata: nappikontaktit, loistavat tiet ja se meno ja meininkin radalla. Ja nyt tajusin jäädä renkaan toiselle puolelle ottaa vastaan koiraan, jottei tarvinnut koiran tavoin yrittää pinkoa kieli poskella putken toiseen päähän koiraa hakemaan.

Ja aivan lopuksi "riemuympyrä" tai suora tai jokin. Sai koira revitellä ja harjoiteltiin leikkoja. Ennen ja jälkeen juoksemisen otettiin puomia ja tajusin, että se koirahan on hiffannut ihan itsekseen katsella niitä askeleita. Nätit juoksarit siis tekeillä meillä päin!

Myös Elviksen kanssa otettiin toisella kentällä kolmiota. Siis kolmea hyppyä kolmion muodossa. Ja Elvis oli ihan liekeissä. En ihan hetkeen muista milloin se otus olisi niin lujaa painellut. Hiekka vain pöllysi [ja täällähän on tosiaan koko päivän satanut] kun Elvis täydestä vauhdista kääntyili sekunteja tuhlailematta ja kaasutti taas täyteen vauhtiin ohjaamalleni esteelle. Viimeistään tässä vaiheessa allekirjoittanut oli yhtä hymyä ja sunnuntaina kisat [johon Ellu pääsee vain turistiksi, katselleen kisoja sitten ensi syksynä] tuntuvat taas lähes fiksulta ajatukselta.

21.5.2010

"Nämäpä vasta mukavat juhlat. Olisinpa minäkin paikalla"

Joudun hengittelemään syvään ja laskemaan kymmeneen aika moneen otteeseen, jottei tästä kirjoituksesta tulisi ihan täysin painokelvotonta tekstiä. Tuolla koiralla on näemmä siis edelleenkin on/off-napissa jonkin sortin kosketushäiriö tai jotain.

Oltiin siis jälleen treenaamassa itsenäisesti ja tehtiin edelleen pari postausta sitten piirtämäni harjoitusta, sillä erolla, että nyt esteet eivät olleet suorassa linjassa, eivätkä rimat olleet samalla korkeudella tai edes suorassa linjassa.
Aivan alkuun otettiin juoksareita. Pari kertaa pysäytykset namilautasen kanssa, jotta koira muistaisi juosta loppuun asti ja sen jälkeen juostiin ja juostiin ja juostiin ja juostiin vähän lisää. Kertaakaan ei moattu.

Sitten mentiin hyppyhässäkälle. Enemmän tai vähemmän onnistui, välistäveto hyvin pienesti ja jyrkästi [piti tulla reippaasti takaisin ohjaajaan päin] oli Paavolle aluksi hankalaa, mutta kun kartturi muisti mantransa "muista jättää tilaa", niin alkoihan se välistä veto kyseisessä kohdassa luistaa. Huono puoli tässä tavassa oli se, että jos jatko olisi ollut tiettyihin kulmiin päin niin minä olisin ollut auttamatta jäljessä ja ohjaus olisi ollut sormet ristissä huitomista ja luottamista koiran kykyihin.
Hyppytreenaus jäi kesken, kun onnistuin heittämään pallon aivan pöheittyneen nurmikon/rikkaruohokasan viereen. Paavo onnistui täpinöissään potkaisemaan pallon kasaan ja alkoi hetken kasaa koluttuaan alkoi uhkaavan suoraviivaisesti naama nurmikossa kiinni juosta kohti hevosaitausta. Ei hätä, koira ei varmaankaan löytänyt palloaan ja se vielä etsii sitä.
Ei etsinyt ei vaan juoksi hevosaitaukseen tekemään tuttavuttaan pollen kanssa. Rauhallisen kesäisen tunnelman rikkoi, minun hyvin vittuuntunut [ei hätääntynyt vaan todellakin raivostunut] huuto, koiran haukkuminen, koiran suussa olevan pallon vinkuminen ja hetkittäin hevosen pärskyminen. Kun Paavo tajusi, etten minä herraa tule hakemaan, jätti poika hepan rauhaa, mutta kehtasipa jatkaa ruoholla kirmaamista. Sen verran yksinkertaisempi tapaus otukseni oli, että erehtyi juoksemaan lähes jalkojeni päältä kirmatessaan toiselle puolella ruohokenttää, jolloin nappasin pojan niskavilloista "keskustelemaan" asioista.
Koira kiinni, esteet koppiin ja lähes pettymyksen itku kurkussa ja samalla äärettömän raivoissani koiralle lähdin metsään juoksemaan hihnan päässä olevan koiran kanssa. Tunnetilojani herkästi lukeva koira tajusi, ettei nyt ole kaikki ihan niin kuin pitäisi ja tajusi olla astetta varovaisempi seurassani.
Palasin monta hetkeä myöhemmin kentälle, otin pikkaisen tokoa ja keppejä, saatiin onnistumisen elämyksiä ja koira rentoutumaan ja sitten pois.
Etittiin vielä Neulamäkeen päalatessa tyhjän ruohokentän, jossa otettiin tokoa ja heiteltiin palloa ja kaikki meni hyvin, jottei ihan kettuuntuneena tarvitse viikonloppua jatkaa.

Voin sanoa, että mieleni tekisi vain hakata jälleen päätä seinään, etenkin kun fakta on se, että tuo otus pitäisi viedä viikon päästä kisoihin ja koiranetistä jokainen voi käydä katsomassa, etteivät kisamme ole ennenkään sattuneista syistä ihan putkeen [tai oikeastaan viime kerralla juuri sinne ne] menneet. Ja luotto koiraan on taas nollassa.
Niin että vapaaehtoisia karttureita, anyone?

17.5.2010

Isopyörän käänteentekevä naksupööpötin. Se vilkuttaa valojaan, naksuu, pööpöttää ja hetkuilee ympäriinsä. Se osaa myös jurnuttaa päiväkausia paikalla



Teema: Lähdöt [siellä pysyminen]
Voisin varmaan ihan aiheesta sanoa, että tämän päivän treenien teema ei tuottanut ongelmia. Paavohan pysyy lähdössä kuin tatti ainakin jos selkeästi koiralle on käsky "odota" sanottu. Puolihuolimaton mumina voi aiheuttaa lähdössä nykimistä tai seisomaan nousemisen, mutta muuten koira on paria poikkeusta lukuunottamatta pysynyt lähdössä kuin tatti ja siellä se toivottavasti tulee pysymään, vaikka eri kouluttajat kuinka ovat kautta agitaipaleemme uhkailleet, että kyllä se vielä joskus ongelmaksi koituu... Sitä päivää odotellessa.

Ensimmäisellä pätkällä [punaiset] menin opastamaan koiraa kolmannen esteen taakse. Putken väärä pää oli pahasti tyrkyllä suoraan koiran silmien edessä, joten huolimaton ja myöhässä oleva ohjaus aiheuttivat väärään päähän menemisen. Toisella ja vielä kolmannella kerralla sain kuitenkin ohjattua koiran oikeaan päähän ja juoksarit olivat nams.
Toisella radalla [keltaiset] kokeiltiin paria erilaista alkua. Tai siis joka kerta olin toisen hypyn takana ja tein jotain niistelyn ja takaperin juoksemisen välimuotoa. Lähinnä variaatiot olivat tuolla 4-5 hypyillä. Millä puolella valssaa, valssaako ollenkaan vai tekeekö sylkkärin tai persjätön. Näitä testattiin ja toimivin oli yllätysyllästys leikka takana. Myös valssi nelosen ja vitosen välissä oli hyvä, mutta mie pääsin helpommalla leikatessa takana.

Loppusuora oli kiva. Esteet eivät totisesti olleet suorassa linjassa ja koiraa piti ohjata takaapäin. Kerran Paavo ohitti iloisesti kolmannen esteen kun lähin leikkaamaan takana hieman liian ajoissa, mutta muuten Paavo haki muilla kerroilla esteet hyvin itse, vaikka vähän joutuikin kääntyilemän kaasuttelun lisäksi.

Mikä erityisesti mieleeni jäi, olivat juoksarit. Aivan mielettömät [yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin silloinkin otettiin huolella neljällä tassulla kontaktit, mutta silti Paavo onnistui ennen loppua loikkaan kohti seuraavana olevaa putkea] ja kouluttajamme yllätti minut sanoessaan, että juoksarit Paavon kanssa ovat nappivalinta. Kouluttajan pisteet silmissäni nousivat ennätyslukemiin. Tästä on siis hyvä jatkaa juoksareiden harjoittelua.

Radan ulkopuolella harjoiteltiin kuudella kepillä kepitystä ja Paavo hallitsi. Sukellusliike oli hakusessa, mutta koira haki itsenäisesti oikean välin ja jatkoi sinnikkäästi loppuun asti ihan itse ja minä sain olla paikoillani, leikata takana, juosta täysiä koiran ohi ja mitähän sitä vielä kesinkään kokeilla. Kyllä me ne kepit aletaan saada pikku hiljaa kuntoon.

Ukkosen säestämän treenin jälkeen olo oli niin hyvä ja olin äärimmäisen tyytyväinen koiraan että tulipahan sitten aukaistua verkkopankki ja sagin kisakalenteri. Niinpä niin, nyt ei voida enää perua vaan ilmoitin pisamanaamani kahteen starttiin Varkauteen kuun lopussa oleviin kisoihin.

13.5.2010

Keksejä tässä tilanteessa!? No ehkä yksi…”


Tämän kuvan nähtyäni en enää ihmetellyt, miksi kepit välillä tökkivät


Maanantaina ei ollut ohjattuja treenejä kentällä olevien talkoiden takia, mutta olinkin niin viitseliäs, että kävimme Pullan kanssa korkkaamassa itsenäisen treenaamisen Saviskalla. Saviskan kentän talkoita odottellassa...

Kenttä oli mielenkiintoisen lammikkoinen ja muhkurainen, mutta kerta alkeis- ja jatkoryhmäläisetkin siellä ovat jo viikon verran selvinneet, niin kyllä nyt yksi pieni spanielikin mäkisessä ja märässä maastossa menee muutaman hassun toiston. Kartturista en tosin olisi mennyt vannomaan ihan samaa.



Otettiin ihan yksinkertainen mutkittelutreeni ja loppuun kuudella kepillä kepittelyä ja puomin juoksaria vähän joka välissä.
Treenit menivät sen verran hyvin, että ajattelin tänään äidin muuton jälkeen, joskos saisin Elmarinkin kopattua mukaani ja kävisin tekemessä molempien äijien kanssa samat treenit tänäänkin. Elviksen kanssa joskus herran nuoruusvuosina tuli treenattua tuollaista välistäveto-, työntö-, slaidausharjoituksia ja Elvis onkin tuossa ihan ilmiömäinen. Joskos videokamerakin eksyisi mukaan niin voisin laittaa blogin myös todisteita osaamisestamme.

Äitihän tosiaan muuttaa Elviksen kanssa tuohon melkein naapuriin tämän viikonlopun aikana. Tai siis samalle Kuopion alueelle kuin minä, mutta vain ihan toiseen päähän. Huomenna tehtävänäni on tutustuttaa äiti lempimetsääni, jonka viereen äiti muuttaa. Vietimme taas toissapäivänä Paavon kanssa metsässä pirteät kolme tuntia ja löysimme kivan "puron", jossa koira tykkäsi pulikoida tovin ja loppumatka tehtiinkin niin, että Paavo sai polskutellessa purossa ja minä kävelin puroa pitkin pohtien, että mihinhän se oikein johtaa. Johti jalkapallokentälle.

Ollaan myös oltu Paavon kanssa ahkeria ja olen käynyt erilaisilla kentillä hieman treenailemassa tokoa. Neulamäen useat jalkapallokentät ja sulanut keskellä metsää oleva hiekkakenttä ovat tarjonneet meille erinomaiset hiekkapohjaisella kentällä treenamisen. Lisäksi kaikilla kentillä on erilaisia häiriötekijöitä autoista metsäneläimiin. Nurmikenttiäkin on löydetty jonkin verran. Pari jaliskenttien vierestä ja yksi [suosikkipaikkani] on lenkkipolun varrella asutusalueen lähellä. Jälleen siis häiriöitä riittää, mutta Paavo nykyisin keskittyy pelottavan hyvin tekemiseen häiriöistä huolimatta. Otettiin myös pikatokoa ostarin keskustassa, jossa häiriötekijöitä liikuskeli ihan vieressä, mutta koira keskittyi vain tekemiseen. Alussa ehkä pari vilkaisua jonnekin kaukaisuuten, mutta sitten. On tuo otus vain hieno nykyisin.

5.5.2010

Hän on älykkäämpi kuin kuningatar tai ainakin laiskempi



Flunssan kunniaksi olen käyttänyt aikani enemmän tai vähemmän fiksusti.
Viikonloppuna Paavo sai kesäluukin, jonka viimeistelin eilen. Vielä se viimeistelyn viimeistely jäi odottamaan seuravaa inspiraatiotani trimmauksen suhteen [voin sanoa, ettei selkä tykkää hyvää lattialla tunnin pari kyyristelystä], sitä odotellessa...

Seuraavaksi innostuin tekemään kevätsiivouksen huoneessani. Kirjahyllyn jätin koluamatta, mutta uuden hyllykön tullessa olisi varmaan aika katsastaa, mitkä hyllyyn säilötyistä tavaroista ovat turhia. Sen verran hyllyä kuitenkin kolusin, että käsiini osui molemmat naksuni ja innostuinpas sitten tesmailemaan naksua Paavolle.
Aluksi naksuteltiin kaikesta, mitä Paavo vaan keksi tehdä. Uskokaa pois, Paavo harvoin tekee yhtään mitään. Paitsi istuu ja menee maahan. Paavo tajoaa aina maahanmenoa, jos herralta ei mitään pyydetä. Jos koiran pitää vain istua vieressä niin pian löydän koiran maasta, jos seuraaminen on pidempään kuin viisi metriä niin pian koira on jo maassa. Jos lelu ei lennä agiradalla haukkumalla niin sitten kokeillaan maahanmenoa. Ja tänään kun otettiin pyyhe esiin niin pyyhkeen lähettyvillä tesmattiin hieman maahanmenoa.
Pitkän tuijotuskilpailun tuloksena Paavo alkoi tarjota tassua, yritti mönkiä syliin, heitti femman ja teki kanin. Aika hyvin koiralta, joka yleensä tyytyy tuijottamaan intensiivisesti silmiin ja heiluttamaan häntäänsä.

Sitten asettelin lattialle pyyhkeen. Hännän heilutusta. Maahanmeno. Vähän lisää hännän heilutusta. Jossain vaiheessa poika tajusi pyyhkeen olemassa olon ja syöksyi pyyhkeen luokse. Todellakin syöksyi ja ylläriylläri koira oli jälleen maassa. Etutassut kuitenkin hienosti pyyhkeellä. Tarkoitukseni on kuitenkin yrittää opettaa pyyhe niin, että sen päällä seistään ei maata. Joten päätin kokeilla vähän haastavampaa variaatiota.
Kävinpä siis tyhjentämässä Paavon leluboksin ja heitinpä sen sitten lattialle, niin että jos tai kun koira laittaa tassunsa boksiin, sen on vähintääkin istuttava. Makaaminen olisi aika tuskallista, paitsi jos boksi kääntyy nurin.
Boksi oli jännä juttu. Vaikea hahmottaa ja silleen. Naksuteltiin boksiin katsomisesta. Sitten siitä, että boksia lähestyttiin. Lopputulos ei ollut ehkä se suunniteltu juttu, sillä etutassujaan moiseen kapistukseen Paavo ei laittanut, mutta nykyisin Paavo osaa sangen vikkelästi laittaa päänsä piloon boksiin. Saavutus kai sekin.
Päätinpä sitten hetken pohdittua ongelmaamme helpottaa pieneen boksiin menoa käymällä hakemassa Paavon pedin. Siihen herra nyt ainakin uskaltaa ja mahtuu laittamaan tassunsa.
Tuijotus silmiin. Vilkaisu petiin. Tuijotus. Hännän heilutus. Tuijotus. Vilkaisu. Viimein puoli huolimattomasti liikautan kättäni petiä kohti parannellessani omaa asentoa ja sinnehän koira iloisesti singahti. Paavo ei siis näemmä voi ilman lupaa liikkua mihinkään suuntaan. Otettiin petiä siis moneen kertaan ja lopulta koira oppi käskyn "petiin".
Uudelleen pienempi boksi käyttöön. Josko nyt boksiin osuisi edes toinen etutassu. Ei osunut ei, mutta alla meidän variaatio etutassujen laitosta boksiin. Mielestäni aika kekseliästä koiralta, joka tuskin edes tiedostaa takapäänsä olemassa oloa.

3.5.2010

Vie toiveista pois, sylistä syliin, kunnes en enää tiedä, missä oon

Kevätkausi korkattu ja loppujen lopuksi ihan hyvin meni, mutta alussa jouduin puremaan hammasta, jottei suustani olisi päässyt liuta ärräpäitä. Kuten joku tarkkasilmäinen ehkä huomasikin toukokuun kisat nollaattin täysin. Saata ehkä kenties eksyä Varkauteen toukokuun vika viikonloppu, mutta muuten päädyin nyt ottamaan rauhallisesti. Ei tässä muutakaan voi.

Aivan alussa pidettiin alkupalaveri ja kouluttajamme antoi meille lappusen, johon oli suunnitellut kauden suunnitelma. Siis jokaisen treenikerran treenattavat asiat. Minä, joka olen harrastanut lajia kuusi vuotta, en ole aikaisemmin tämmöistä panostusta nähnyt ja kyllä sitä hieman sitten virnisteli, kun heinäkuun kohdassa lukee "Varaohjaaja/Reetta". Pääsen siis heinäkuussa kouluttajamme lomaillessa rääkkäämään ryhmäläisiämme, jotka vaikuttivat olevan melko sekalaista sakkia [3xcockeria, krommi, kelppari, parsoni ja sitten minun otus].
Palaverissa nimettiin kolme heikkoutta ja kolme vahvuutta. Sitä saikin miettiä, mitkä pirut ne meidän kaksi muuta vahvuutta ovat kuin koiran ilmiömäinen irtoaminen?
+koiran irtoavuus/estehakuisuus
+koiran estevarmuus
+ohjauksessa anteeksiantavaisuus
-keppien loppuun asti suorittaminen
-käännökset
-kontaktit

Ja sitten tehtiin "tasokoe", joka ei sisältänyt onneksi kontakteja. Nyt kun en kisoihin Pullaa heitäkään niin minulle jää aikaa hinkata kontaktit rauhassa yksittäisenä tai pätkissä.
Tasokoe ei vaikea ollut, mutta voin vain onnitella itseäni ilmiömäisestä radanlukutaidostani ja suunnittelustani rataa Paavolle. Not. Alussa suunnittelin vekkiä ja takaleikkaa [helpponakki saada mutka pieneksi], mutta kappas, tänään ei käännytty. Teinpä homman sitten toiselta puolelta ohjatessa ja vasta viimeisellä kerralla tajusin sitten kolmosella käydä niistelemässä enkä vain valssannut kohdassa. Vasta siis viimeisellä kerralla sain Paavon nuoleskelemaan siivekkeitä, muilla kerroilla mutkat venyivät ja paukkuivat.
Toinen olikin sitten vikan putken jälkeinen kohta. Olin suunnitellut persjättöä ja siitä valssia ja siitä sitten loppu slaidaukset ja muut roskat. Mitään persjättöä ei tapahtunut vaan takaleikalla esteelle ja sitten slaidaukseen lähetys ja poispäinkäännöksillä homma toimi aika kivasti.
Yllätyksekseni Paavon varmin este heti putkien jälkeen oli kepit. Paavohan siis hakee kepit ihan ilmiömäisesti, mutta se loppuun asti suorittaminen on vähän niin ja näin. Kepeille menoa hankaloitti hieman ohjaajan jäätyminen saksalaista tehdessä. Kovan tekonurmen jälkeen, jossa liikkuminen tapahtui lähes luistellen, sateen pehmittävä kivituhkakenttä', johon nappikset kivasti upposivat, toivat omen haasteensa ohjaamiseen. Oikein piti nostella kinttuja vähän ylemmäksi!
Muttamutta. Vaikka tehtiinkiin viiden yrityskerran aika kolme nollaa ja yksi melkein nolla [loppu tosiaan kusi ja ekalla kerralla koko homma levisi käsiin jo alussa] niin alussa heittelin pari ärräpäätä ja otin äänensävyksi tiukimman äänensävyni kuin vain pystyin. Paavo kun ei ollut hommassa mukana. Siis miettikää ei neljän metrin välejä esteillä, ei seiniä, ei niin mitään, mikä erottaisi Paavon vapaudesta. Paitsi se radalla huutava kartturi. Paavo vähän erehtyi nuuskimaan ja kiertelemään ei nyt kentän laitaa, mutta kentällä. Kun yksi pyrähdys oli tehty niin Paavo oli aivan ihanainen oma itsenä, mutta yksikin pyrähdys sai minut näkemään punaista kisoja ajatellen. Eli me jatketaan treenausta. Jos homma lähtee pihallakin luistamaan niin sitten ajattelin vasta vilkuilla kalenteria.