Älä juokse niin kovaa, tai pääset karkuun

Perinteiset keskiviikon treenit takana. Ja namnam. Tuo poika se vaan osaa.

Rata oli täynnä tekniikkakikkoja ja kikkakolmosia, mutta mitäpä Paavo ei nykyisin hallitsisi? Rata oli otettu näemmä Tiia Vitikaisen valmennuksesta, enkä millään taaskaan jaksa rataa paintilla väsätä. Kenties joskus innostun ottaa paljon kuvia ratavihkosestani, josta näkisitte kaikki treenatut radat.

Tän päivän rata koostuin 22esteestä ja rataantutuessa kaikki esteet tunnuttiin suorittavan väärinpäin tai ainakin niin, että ensiksi oli hirveä juoksusuora ja viimeinen este takaakiertäen. Voin sanoa, että sain juosta. Etenkin kun ensimmäisen vähän turhankin hyvin menneen suorituksen jälkeen alettiin hioa kohtia paljon, oltiin molemmat Paavon kanssa vähän sitä mieltä, että vieläkö?
Vihdoin löytyi myös Paavon ilmiömäinen irtoaminen putkeen. Ihan mieletöntä menoa ja puolessavälissä olleeseen juoksusuoraan sain sen verran etumatkaa, että nippanappa kerkesin tehdä vaaditut kuviot [kaksi persjättöä -> toinen ei ottanut onnistuakseen, sillä en saanut jotenkin fiksusti ohjattua Paavoa viistosti esteelle, jolloin hyppy kohdistui suoraan tolppaan päin ja koira joutui kiertämään tolpan, tai kuten lopussa persjättö-(lentävä)valssi. Jotta valssi ei hidastanut koiraa, sain tehdä sen aika pirusti etuajassa ja paljon edistäen]. Ja muutenkin koiralla oli vauhtia ja intoa ja pysyi näppärästi lapasessa lähes koko treenien ajan. Mitä nyt ekalla kerralla hinkattiin tosiaan ehkä turhan pitkään ja paljon, jolloin koira alkoi keksiä omia pikkukuvioita.
Treenien "rankkuudesta" ohjaajaa kohtaa kertonee se, että pitkästä aikaa treenien jälkeen lenkkareita jalkaan laittaessa, jalat tärisivät ihan kiitettävästi, kun yritin niitä ilmassa pitää.

Ollaan Paavon kanssa aloitettu myös canicrossailu. Vielä puuttuu oikeat juoksu/huskyvaljaat, mutta ne ovat ostoslistani kärkipäässä tällä hetkellä. Ja Paavolla on kivaa. Oikeinko saa ja pitää vetää? Pienet ovat spanielin elämän ilot.

Ja mitä Paavon köhään tulee. Juu se oli ohimenevää. Perjantai-iltana viimeksi köhinyt, mutta Elviksellä köhä on sitten sitäkin kauheampi. Äiti kävi ell:ssä kyselemässä vaivaan lääkettä ja nyt poika on saanut limaa irroittavaa yskänlääkettä.

Tahdon sun sen tietävän, etten milloinkaan Itsestäänselvyydeksi oo luullut mitään kallista

Niin turhauttavaa, rasittavaa, turhauttavaa, ärsyttävää, turhauttavaa...tekisi mieli vain hyppiä ja paikoillaan ja polkea maahan ja ja päästellä suusta muutama kaunistelematon sananen.
Kemin kisat jäänevät aika varmasti vain haaveeksi. Olen tässä maantaista lähtien katsellut Paavoa vähän sillä silmällä, sillä iltalenkin aikana koira alkoi taas köhiä/vetää henkeä raskaasti/mitä lie. Samalla tavalla kuin viime vuonnakin, mutta lievemmin, kun Paavolla todettiin se jokin lastentauti. Maanantaina laitoin vielä sen lumessa hyppimisen piikkiin. Joskos sitä lunta olisi mennyt henkeen tai jotain.
Noh tuota alkoi sattua lähes joka lenkillä kerran tai kaksi. Ei siis useasti, joten ajattelin sen olevan ohimenevää, tai sillä on jokin järjellä selitettävä syy, sillä eihän Paavo voi olla kipeä. Ei ainakaan nyt.
Eilisten treenien jälkeen [joista kirjoittelen vielä tämän postauksen aikana] jäähdyttelyssä jälleen koira veti kerran henkeä/köhi/mitä lie. Päätettiin nyt sitten äidin kanssa, että seurataan tämä päivä ja jos Paavo näyttäisi todellakin olevan kipeä, niin eihän sitä Kemiin viedä rasittamaan itseään. Puhumattakaan, jos kyseessä olisi kennelyskä, minulla ei varsinaista kiinnostusta olisi lähteä tartuttamaan sitä muihinkin.
Äsken leikkiessämme Paavo alkoi jälkeen köhiä ensimmäistä kerta sisällä. Nyt ei auttanut edes syyttää kuivaa ja kylmää ilmaa. Kai se on vain myönnettävä, ettei koira ole kunnossa ja parannellaan poika nyt ensiksi rauhassa ja katsellaan sitten seuraavia kisoja. Mutta kyllä harmittaa. Olisin vihdoin saanut mennä vähän liiankin luottavaisin mielin kisoihin, sillä pari viimeistä viikkoa on mennyt aika mainiosti agilityn parissa.

Eiliset treenit olivat oikein mukavat, vaikkakin toisella 26:n esteen radalla, joka suoritettiin ja tustuttiin kisanomaisesti, ohjaaja oli ihan pihalla. Oenneksi koira silti malttoi kuunnella viimehetken ohjaustani.
Ensimmäinen rata oli kuulemma otettu joulukuun valmennusringin valmennuksesta. Sopi meille, sillä me emme päässeet kyseiseen valmennukseen.
Radalla ei näin jälkeenpäin ajatellen ollut mitään suurempia haasteita. Kepeille koira täytyi lähettää sylkkärillä tai jollain muulla tyylillä, joka näytti mielestäni varsin hauskalle ja ei_toimivalle ainakaan minun koirieni kanssa. Paavo haki kepit joka kerta ihan ilmiöimäisen hyvin, siis loistavasti ja teki kepit ihan itse. Viimeviikkoiset "takuulla et lähde viereltäni minnekään, etkä taatusti jätä kättäsi tukemasta" oli unohdettu ja sain jopa edistää kepeillä sen muutaman askeleen verran, mitä pitikin. Muuten rata sujui aika mallikkaasti. Vähän hiottiin mutkia, kun ohjaaja oli öhm hiukkasen myöhässä joissakin kaarissa, mutta koiran osalta kympin arvoista panostusta.
Kisarata oli vähän kinkkisempi ja se tosiaan meni "aih niin se on toi este, jonne sitten mennään" ja yllättävät "eiku tänne hei" käskyt siivittävät menoamme. No joo, yleisön ja kouluttajan kehuja kuunnellessa voin varmaan todeta, ettei se rata ehkä sittenkään ihan niiiin huonosti mennyt ohjauksenkaan kannalta, ainakin selvittiin rata puhtaasti läpi. Mutta niissä kaarissa oli kyllä vähän parantamista, ihan vain sen ennakoimattomuuden takia.
Koiraan ei siis tuo orastava flunssa ole vaikuttanut millään tavalla, mitä nyt treeneissä putkia poika ei sitten hakenutkaan ihan niin loistavasti kuin joskus syksyllä ja kun vierekkäisillä esteillä olisi pitänyt tehdä takanakierto teimme ensimmäisillä radoilla hyvin näppäriä välistävetoja. Paavo on tainnut tajuta, että sielä radalla meitä tosiaan on kaksi.

Matka voi olla pitkä ja vaikeeta on nauttii siitä, Mut ehkä juuri silloin ottaa kaaos oikeen muodon

Valmennuksessa oltiin ja varsin kivaa oli. Lieneekö sitten ilmiöimäisen menomme salaisuus parin tunnin aamulenkki [juu, toiset meistä kävelevät hallille ja sen lähiympäristön, kun ajatuksissa oli sattunut pieni aikataulutusvirhe].

Eihän rata siis vaikea ollut, mutta kun tarkoituksena oli uskaltaa liikkua ja luottaa koiraan [edistystä] niin sai sitä rataa pari kertaa hioa ja löytyihän sieltä ne mielettömät käännökset.
Ihan ekaksi tehtiin rata kisamaisesti. Paavo oli jo nyt upea, mitä nyt puomin ylösmenokontaktit olivat siinä ja siinä. Pitänee alkaa opetella niille kontakteille juoksemista Mikon antamilla vinkeillä. Kaikki muu meni radalla kivasti. Vähän ohjaus tuntui olevan jumista tai semmosta "ai prkl kohta pitäisi olla jo tuolla", mutta oli kuulemma näyttänyt hyvälle.
Sitten alettiin hioa. Kolmosella piti ehtiä tehdä jonkin sortin niisto, mikä ei tuottanut vaikeuksia kun vähän laittoi töppöstä toisen eteen.
Toinen hiomiskohta oli 6-7 esteet. Ekalla kerralla leikkasin takaa seiskalla, mutta toisella kerralla piti tehdäkin niin, että lähetettiin koira putkeen ja juostiin vastaanottamaan kutosen taakse. Kiire meinasi tulla, mutta kun piti hermot kasassa, eikä ajatellut "kiirekiirekiire" niin tuolleinkin ehti ohjaamaan vallanmainiosti. Hiottiin myös sitä minne päin se kroppa oikein osottaa ja erityisesti tuossa kutosen kohdalla sai olla tarkkana, ettei koira tullut esteen vierestä. Siis katse koirassa kroppa seuraavalle esteelle jne.
Loppuosassa ei kai mitään ihmeellisyyksiä ollut. Putkelle 11 koira piti lähettää jo senkin takia, että tolpat tulivat vastaan ja siinä kohtaa pitikin olla tarkkana, että käänsi koiran ajoissa. Väärä putki kun oli suloisesti syöttinä, tai siltä ainakin tuntui rataantutustumisessa.
Seuraava rata tehtiin yllämainittu väärinpäin ja muutaman esteen kulmaa alussa vähän muokattiin ja mutkaputken pää oli sama kuin ensimmäisessä. Ensimmäisen putken jälkeen sai ottaa Paavon "vähän" tiukemmin haltuun, sillä aluksi herra pongasi puomin. Rengas oli taas rengas oikealla kädellä. Jos unohdin painottaa "rrrrrrengas" niin poika meni sulavasti välistä, tai jos lähdin ennakoimaan renkaalla käännöstä niin jälleen mentiin väliköstä. Renkaan jälkeen koira joutui siis aika rajusti jarruttelemaan käännöksessä kun en voinut ollenkaan ennakoida sitä, mutta hyvin koira selviytyi seuraavalle esteelle. Muuten rata meni aika näppärästi.
Toisella radalla ensimmäinen kerta meni siis vähän pipariksi, mikä johtui varmasti siitäkin kun allekirjoittanut vähän löysäili ohjauksessa. Pari rimaakin kun saatiin maan tasalle. Toisella kerralla kun otettiin "vähän" tiukempi asenne niin rata meni kivasti. Oikein nätisti suorastaan.
Viimeisenä otettiin vielä pienijuoksu kasikko, jossa tesmailtiin koiran irtoavuutta putkelle. Eihän minun siinä juurikaan tarvinnut töitä tehdä...
Tällainen vire kun olisi Kemissä ensiviikonloppuna.

Kaukaa parempi on joskus nähdä lähelle. Vain silloin huomaa, jos ei oo myöhäistä

Oltiin eilen vain ja ainoastaan Elviksen kanssa agissa ja päivän teemana oli kauko-ohjaus.
Ja Elvari kyllä osaa yllättää. Tai sitten minun olisi pikku hiljaa aika todeta, että tässähän ollaan harrastettu agia viisi vuotta, joten ehkä se koira ei tarvitse aina kädestä kiinni pitäen- ohjausta?
Pätkät koostuivat yksinkertaisista viidestä esteestä ja putkesta.
Joka pätkän ensimmäisen kerran tehtyämme kouluttaja totesi, että olisin voinut olla saattelematta ihan niinkään pitkälle ja niinpä toisilla kerroilla sitten tesmailtiin pojan rajoja. Suoraan irtoamisella ei löytynytkään rajoja, kunhan "eteen" käsky kävi ja ohjaus putkeen oikeaan aikaan. Sain siis miltei seistä paikoillaan (alussa pari askelta, jotta koira tajusi lähteä liikkeelle).
Mutta kun piti hieman kääntyä jollekin hypylle niin siinä piti jo pari pikku askelta ottaa, mutta koira kyllä luki upeasti kroppaani ja oli vain aaws. Niin ja se vauhti ja into. Oli se vain upea.
Pitänee joskus keväällä tesmailla samoja harjoituksia Paavon kanssa.

Yhdessä me seikkaillaan ja kiipeillään ja lennetään liaaneilla ja seikkaillaan.

Yhdet treenit taas takana ja noh. Teemana oli räyräymurrrrräyräyräy....
Aluksi oli hieman opettelemista tarkoissa takanakierrätyksissä. Niitähän emme ole koskaan tehneet, näin kertoi Paavo. Oikeastaan kierrätykset ja kepit oli se kompastuskivi. Okei puomille eksyttiin pari kertaa kun olisi tietyltä hypyltä pitänyt ottaa tiukasti haltuun Paavon mentävästä välistä, mutta se sählääminen otti pannuun. Paavo onnistui jopa törmäämään pääedellä siivekkeisiin ja jotenkin tuntui, että suurimmaksi osaksi herra keskittyi siihen mökäämiseen enemmän kuin itse rataan.
Kun toisella kerralla sitten päästiin yrittää uudelleen niin volyymi oli hieman hiljentynyt, mutta kepit. En muista milloin olisimme niin loistavasti epäonnistuneet kepeillä. Ja kepithän jäivät mieltäni sitten kaihertamaan, vaikkakin muuten toisella vuorollamme rata muuten meni kivasti.
Muutenkin tänään jotenkin korostui kuinka kiinni Paavo sitten onkaan/olikaan minussa. Erityisesti kepeillä. Jotenkin sain uutta puhtia vinkua äidille, että kaipaan ehdottomasti pienelle takapihalle vähintään neljä keppiä, sillä nyt rupesi kyrsimään. Syksyllä Paavon kepit olivat niin loistavassa kunnossa ja itsenäiset, mutta nyt taas viereltä ei saanut poistua yhtään minnekään, tai pikkuinen hermoistui. Yksin ei voi keskittyä.

Myös Elmari pääsi tekemään liukkaalla matolla paria hyppyä ja aata ja jos Paavo sähläsi niin Elvis suorastaan torpedoi esteillä. Mutta se virne naamalla... Vaadin muuten aalla pysähtymisen, mikä järkytti Elvistä kovasti. Paitsi sitten kun herra tajusi, että kontaktilla istumisesta saa paljon nakkia.

muistot piirtyy, hymyn väreen kasvoillensa luo Vielä luottaa, että onni kääntyy

Sunnuntaina oltiin Hyvinkäällä tapaamassa poikien sukulaisia treenaamisen merkeissä.

Äärimmäisen lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen suunnaattiin auto kohti Hyvinkään koiraurheilukeskusta. Aina ei kannata luottaa navigaattoriin, harhailtiin jossain vähän muualla hetkisen, mutta sitten löydettiin kuin löydettiinkin perille [luonnollisesti paikkaan opasti ISO kyltti juuri siinä risteyksessä, jossa olimme lähteneet päinvastaiseen suuntaan].
Aamu alkoi Päivi Männistön agilitykoulutuksessa. Ensiksi Elviksen kanssa sitten Paavon.
Elmarin kanssa meno oli vähän kuin kisoissa. Kun Pallo muutaman kerran lensi ja namia alkoikin kesken radan ilmestyä pojan naamaan niin alkoi se puhtikin löytyä. Etenemishaluja löytyi niinkin paljon, että Päivi joutui joka halvatun kerta toteamaan, että Elvis loikkasi joko alasmenon [ekalla kerralla] tai ylösmenon [muilla kerroilla]. Pitäisikö ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa sittenkin vaatia pojalta hieman täsmällisyyttä?
Paavon kanssa meno oli taas oikein mukavaa. Koulutuksessa pojalta oli kyllä se paras puhti ja into [lue ylimääräinen räyhääminen ja muu sekoilu] hukassa, mutta Paavoa oli oikein kiva ohjata. Ja hetken radan yksityiskohtia hinkattua saatiinhan se koko ratakin sujumaan, jopa paremmin kuin Elvarin kanssa.
Käytiin Paavon kanssa myös Berit Niemen tokokoulutuksessa, jossa aluksi otettiin häiriötreeniä, niin että koiran piti pitää kontaktia ohjaajaan. Viereen tuleva koira vilkaistiin nopeasti, mutta muuten tähän asti tehtiin töitä varsin mallikelpoisesti. Mutta sitten Berit otti esille vinkulelun. Ja lelun luoksehan oli pakko yrittää päästää. Hyvin poika palautui takaisin, mutta hetkellisesti lelu vei kyllä 10-0 voiton. Ja viimeisenä Berit vielä hyppeli lelua heitellen ympärillämme, mikä sekin oli ihan yli suuri houkutus leluhullulle koiralle. Hetkittäin Paavo malttoi pitää kontaktia, mutta alussa hieno silmiin tapitus oli muisto vain.
Sitten odoteltiin omaa vuoroamme ja vuorollamme saatiin ottaa vähän seuraamista. Yllättävää kyllä lelu kädessä Paavo ei kyttäillyt ja tehnyt omia pikku kuvioita, josko joku ylimääräinen liike osuisi oikeaan, vaan teki varsin keskittynyttä ja upeaa seuraamista [lyhyissä pätkissa] koko treenin. Alussa en ottanut lelua esille, jolloin koira alkoi kyttäillä ja jätättää, että jokos nyt? No nyt? Nyt? NO NYT! ja teki ihan itse oma-aloitteisesti maahanmenon. Kenties jätämme liikkeestä maahanmenon hetkeksi vain hautumaan päihimme.
Otin Paavon kanssa agilitya myös omalla ajalla ja nyt löytyi myös se jokin, joka oli puuttunut koulutuksesta. Ihana pieni mies. Toisella kerralla poikaa alkoi jo vähän väsyttää, joten otettiin kepit nopeasti muutaman kerran ja jätettiin agi hetkeksi rauhaan.
Elmari pääsi äiskän kanssa metsästykoulutukseen. Oli kuulemma löytänyt jäässä olevan fasaanin ja sen enempää minua ei ole asiasta infottu. Niin hyvin siellä siis meni.
Päivän päätteeksi myös Elvis pääsi juoksemaan agiradalle miniesteillä ja oli oikein näppärä Elmari taas.

Oikein hauska päivä oli, mitä nyt aika kaukana, mutta olipahan ihan pätevä syy jättää taas kouluasiat vähän vähemmälle.

I wonder all the time Why worry?

Tänään oli sitten lepakkotreenien vuoro. Sain vihdoin vertailumateriaalia, sillä puolentoistatunnin treeneissämme oli vain lisäkseni kaksi muuta nyyppää. Niinpä sain lopuksi ottaa saman radan vielä Paavon kanssa, jota kismitti aivan kauheasti, kun Elvis sai kaiken huomion.

Elviksen silmät loistivat radalla. Siis kelatkaa agilitya! Keskittyminen oli vähän hakoteillä, kyllä sitä nyt aina sopivissa väleissä pystyi kipaisemaan puomilla ja aan alla, kun putken suu ei sattunutkaan juuri suoraan eteen. Mutta olisittepa nähneet sen olemuksen! Siis agilitya, voiko hauskempaa puuhaa ollakaan?
Kun keskittyminen alkoi löytyä niin menokin alkoi sitten olla sen mukaista. Kun Elvis päättää keskittyä niin silloin myös keskitytään. Keskitytään niinkin paljon, että esteiden itsenäinen hakeminen on sula mahdottomuus, mutta eipähän lähtenyt väärille esteille. Ja se vauhti. Ylimääräiseen sähläämiseen ja siihen vouhotukseen "jee me ollaan täällä taas!" meni hitunen aikaa, mutta muuten koirakin juoksi, etenkin jos minä määrätietoisesti edistin ja ohjasin sulavasti!
Kyllä sitä muuten taas huomasi, että Elviksen kanssa ei olla noita kontakteja alusta asti otettu niin kuin nykyisin. Eli pysäytetty tai muuta. Meidän aloitus aikoina kun tyyli oli se, että kontaktit juostiin läpi ja siitä palkka. Tänäänkin poika juoksi puomin iloisesti läpi eikä yrittänytkään mitään jarrutella. Nätit juoksarit se kyllä teki, vaikka aivan selvästi ääneni oli, että nyt prkl stoppi siihen paikkaan, missä aivan pian tulet olemaan. Mitäs sitä suotta jarruttelemaan?
Aan kontakti oli aika retardi. Aa on aina vähän semmonen "oho meni jo" [kuten Sinttu erästä kuvaa kommentoikin...]. Tänäänkin keskeltä kontaktia pystyi pieni spanielieläin sujuvasti hyppäämään ja katsoi minua, että takuu varmasti meni ihan ohjekirjojen mukaisesti. No ottihan se kontaktin, mutta...
Noh koiralla oli hauskaa, joten en antanut tuollaisten pikkuseikkojen haitata ja koiran hyväntuulisuus oli sen verran tarttuvaa, etten edes kiinnittänyt kuin nyt vasta miettiessäni treenejä, että hupsista.

Sitten Paavoon. "Se ei tunnu hakevan itse noita esteitä", oli kouluttajamme kommentti. Tällainen päivä tänään. Ei siinä, koira päätti näyttää nyt Elvikselle, että kyllä hänkin ohjaajan kanssa osaa yhteistyötä tehdä. Ja se vauhti, piti hieman laittaa töppöstä toisen eteen, kun piti keretä kikkailemaan ja edistämään putkella... Ja estehakuisuus alkoi löytyä heti kun pienensin kroppani eleitä. Suunnilleen vaan juoksin ja näytin sormenpäälläni koiralle, että mihis sitten.
Jokatapauksessa pääsen nyt vertailemaan. Paavon kontaktit ovat aivan fantastiset. Varmaan käynyt hieman lomalla treenailemassa itsekseen. Puomilla huomasi myös selkeästi poikien välisen vauhtieron. Vaikka kuinka yritin löytää sisäisen Usain Boltin tuntui kuin jäisi askel kerrallaan Paavosta jälkeen. Ainoastaan kontaktilla pysähtyminen antoi vähän mahdollisuuksia selviytyä seuraavalle esteelle.
Elviksen kanssa sain toki pinkoa, mutta hyvin pysyin pikkuisen perässä puomillakin.
Sitten tiukkaan haltuunottoon. Eräältä esteeltä kun oli suora linja puomille, jonne ei luonnollisestikaan menty. Elviksen kanssa tuttu ja turvallinen vastakkainenkäsi auttoi asiaa ja matka eteni varmasti eteenpäin, mutta Paavo jäi typeränä pällistelemään viereeni "MitäääH? Minne?". Sen sijaam Paavolle riitti vain pieni kropan liike kääntämään herran suunnaan haluamalleni esteelle, kun taas Elvis oli siinä kohtaa täysin vakuuttunut, että nyt olisi sitten puomin vuoro.
Toinen treenaja kysyikin sitten Paavon nähdessään, että hyytyykö tuo koira koskaan. Piti ihan miettiä. Vielä en ole ainakaan semmoista ihmettä nähnyt.

Ilmoitin Paavon päivällä Kemin pakkasralliin. Neljään starttiin ja luonnollisesti hyppyradat jätin väliin [äidin vaatimus oli, että korkeintaan neljään starttiin ja kuudesta startista sain sitten valikoida sopivat radat...]. Kisoihin mennäänkin sitten erinomaisen valmentautuneina. Sunnuntaina meidät bongaa Hyvinkäältä yhdessä muiden Jangas-kasvattien kanssa. Ainakin Paavon kanssa päästään Päivi Männistön oppiin agilityssa.
Sitten ensi viikolla olisi taas treenit ja sunnuntaina valmennusringin tapaaminen. Valmentajana tällä kertaa Anna Ström.
Ja sitten taas treenit, joiden jälkeen kisat. Kyllä me vielä keritään kehitellään ongelmia!

Like a true nature's child We were born, born to be wild

Ja sitten voidaan ihastella Paavon kaunista päätä. [Pitäisi joskus kaivella esiin kuvia Paavon vaarista. Tunnistaisitte varmasti sukulaisiksi]









Ja sitten pari hämärää kuvaa äskettäisestä päivänsankarista.

Tän hetken tilanne se koostuu pienist osista, Ne päällekkäin kasaantuu niinku legot paketissa.

Vuoden agitreenit korkattu ja huhhuh. Vähän tuntuu siltä, ettei tästä tulla kuin korkeintaan alaspäin.
Yritin väkertää paintilla rataa, mutta rata oli sen verran monimutkainen ja tiivis, etten oikein saanut monen yrityksen jälkeen mitään riittävän hyvää versiota tehtyä, joten jätän radan kuvittelemisen teidän mielikuvituksen varaan.
Paavo oli upea. Upean jokaisessa merkityksessä. Ne tiet, se vauhti ja se tekemisenmeininki. Aijaijaijai.
Toisella viisiminuuttisella tehtiin rata sitten alusta loppuun tyylipuhtaasti läpi ja kouluttajakin hyppi paikallaan ja hihkui innoissaan, että kai varmasti myös minä tajusin kuinka upea rata tuli tehtyä. Lisäksi yleisössä pohdiskeltiin, että meistä Paavon kanssa selkeesti kävi ilmi, että yhteistyö toimii ja osataan lukee molemmat toisiamme. Tää taiskin olla vika niitti mun tajunnalle. Edistytty ollaan ja työvoitto ollaan tehty! Äitikin totesi sitten, että on tyttö kyllä saanut paiskiakin töitä tuon yhteistyön eteen, enkä kyllä kiellä. Säännöllinen pään hakkaaminen seinään tuottaa sittenkin jossain välissä tulosta. Tai sitten se on se treenaaminen...
En tiedä missä välissä meidän teistä on tullut niin varmat. Okei mä nyt kyl ihan reippaasti jätin vähän liioitellustikin sitä kauan kaivattua tilaa ja sehän se sitten taisikin olla. Niin ja Paavon kepit [kepit suoritettiin radalla neljästi] olivat jäätävät kulmasta kuin kulmasta. Kaikkein ylpein oli välistä vedoista. Syksyllähän tuskailin välistä vetoja, sillä koiran hypyt vinottain ylsivät jo suorastaan seuraavan hypyn eteen. Nyt tiet olivat kuin koirakirjoista revittyjä.
Pitänee harkita jatkossakin parin viikon lomailuja aina toisinaan...

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan

Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan
herätän sinut unestasi ja onnea toivotan
lailla perhosen leijailen korvaasi kuiskaamaan
sanat kaikkein kauneimmat jotka suinkin vain osaan
Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en,
suukko poskellesi olkoon sellainen

Niin se aika vaan kuluu, sillä tänään Elvis täyttää huikeat 6vuotta! Siis kuusi vuotta!
Kuuteen vuoteen mahtuu kyllä hurjasti kokemuksia ja tapahtumia, vaikkakin koiranetin mukaan aika agility painoitteista meidän elämä tuntuu olevan, enkä kyllä kiellä asiaa. Päinvastoin. Olen ylpeä saavutuksistamme :D.
Kenties kun huomenna palaamme Paavon kanssa täältä Espoosta Kuopioon voisin melkein jotain lahjan tapaista käydä ostamassa ja synttärikakunkin väsätä. Äiti rapsuttanee tänään Ellua minunkin puolesta.



Me olemme Paavon kanssa olleet viettämässä uuttavuotta täällä etelässä, siis Espoossa, ja tänään eksyimme mätsäreihin. En oikein tiedä mikä älynväläys sinne meneminenkin oli, sillä pari postausta sitten taisin kehaista kiertäväni sisänäyttelyt mahdollisimman kaukaa ellen koe sitä aivan välttämättömäksi.
Halli oli pieni, tai ainakin niin pieni, että osallistujia oli aivan liikaa.
Kuva kertonee fiiliksistäni vähän enemmän. Vannoinkin, etten koskaanikinämilloinkaan mene sisällä järjestäviin mätsäreihin, mutta samalla haaveilen meneväni loppiaisena Kuopiossa järjestettäviin mätseihin, joita tuskin pidetään ulkona.
Niin ja tämän päivän saldo oli sininen nauha. Pari kisassa voittajaksi selviytyi walesinarttu, joka oli Paavosta aivan mahdottoman ihana tapaus, kuten kaikki muutkin lähettyville tulleet koirat. Juokseminen siis onnistui hyvin, mutta noh... pysähtyminen ilman törmäystä oli sula mahdottomuus :D Sinisten kisassa seisominen alkoi jo pientä miestä tympiä ja minäkin olin valmis lähtemään kehästä niin pian kuin mahdollista. Oikeastaan koko hallista lähteminen tuntui oikein houkuttelevalta idealta.