Päivät on kuin perhoset, liihottavat ohitse.

-Tulevaisuus on myöhemmin,
Eilispäivän jo unohdin.-

Viikon päivitykset.
Kiitos lähestyvän syksyn ja pidentyvän pimeyden en ole juurikaan enää kerinnyt käydä kentällä agilitytreenaamassa ja perjantai, jolloin olisi ollut mahdollista keritä valoisaan aikaan kentälle, meni taiteiden juhlassa. Käytiin me tiistaina pikatreenaamassa. Muutaman kerran kepit [verkoilla ja kuudella kepillä] sekä keinua ja keinua ja keinua. Se niitä tötsiä. Olin sen verta fiksu ja otin maton mukaan, jotta saisin kaksi eri pintaa.
Muuten ollaan otettu lunkisti. Lähinnä metsässä etsitty uusia kivoja reittejä ja siellä sitten jotain tokonkaltaista säätämistä.

Lauantaina saavuin Varkauteen hoitamaan Elmeriä(kin). Pienimies näytti varmaan ensimmäisen kerran elämässään suuttumuksensa minua kohtaa. Häntä toki heilui, kun saavuin pelastamaan pikkuisen yksinäisyydeltä, mutta se tavallinen riehuminen hyppiminen ja se jokin puuttui herran olemuksesta. Päivän kuluessa ja viimeistän yön yli alkoi Elviskin olla taas Elvis ja sain nauttia pikku spanielin huomiosta ja huomion kerjäämisestä koko sunnuntain. Toki omaan ohjelmaani kuului 7vk vanhojen suomenajokoiranpentujen töllistely ja kylläpä ne olivat vielä pieniä. Minun muistikuvissani Eetu oli kyllä paljon kookkaampi tuon ikäisenä. Toki on huomattava, että viime kertaisesta ajokinpennun näkemisestä on kulunut reilu 11vuotta...
Elviksen kanssa opeteltiin uuden tempun alkeet. Ja lisäksi ensiviikonloppuna olisi tarkoitus mennä ihan ohjattuihin treeneihin ainakin Paavon kanssa. Elvis pääsee aginäytökseen.

Siinä lyhykäisyydessään koirien kuulumiset. Ei siis mitään ihmeellistä. Kuvia oli tarkoitus laitella, mutta piuha on taas vaihteeksi kateissa.

Hyppy tyhjyyteen ja aina löytää uutta. On pilvien takana monta salaisuutta.

Näyttelyviikonloppu ohi ja pakko on olla vain tyytyväinen tuohon pikkuiseen, kun jaksoi olla koko viikonlopun mahdottoman reipas ja iloinen. Etenkin tänään kehässä löytyi aina toisinaan aivan uusi vaihde liikkeisiin, mutta... noh... PU-kehässä Paavo päättikin, että viereisessä kehässä on jotain todella mielenkiintoista, jonka takia poika rymisti jalkoihini ja oli melkoista kädenvääntöä mihinkä päin oikein kuljetaan.
Tuloksena kuitenkin ERI/1. Arvostelua en laita, sillä se on saksaksi [ja allekirjoittanuthan ei tietenkään lukenut peruskoulussa viittä vuotta saksaa... ] ja käsiala mitä mielenkiintoisin. Jotenkin kuitenkin henk.koht tulkkini saivat hieman avatuksi arvostelua. Voimakkaat liikkeet [ja yhdensuuntaiset askeleet?], pyöreä yläkallo [köhköh...] ja varsin hyvät ylä- ja alalinja. Voimakas runko ja paksut reidet tai jotain semmosta. Muuta en muistakaan.
Ei hullummin. Kävimpä myös Masin [Button nose d'Ann Cambris] kanssa pyörähtelemässä kehässä avoimenluoikan ERI/2:n verran, sillä Janni oli samaan aikaan nappaamassa Kelpiensä Rumon kanssa ROP-sijaa toisessa kehässä.
PU-kehän jälkeen lähdimmekin kotia kohti, joten muiden sukulaisten tuloksia ei tiedossa.

Minä olen voittaja ainakin tänään

Yksi näyttely takana ja huomenna olisi toinen edessä. Illalla trimmaus jatkuu, mutta eipä tuo omintakeinen trimmi näyttänyt tänäänk juurikaan tuloksessa vaikuttaa.
Kyseessä siis Kouvolan Kr ja voin sanoa, että olin aika järkyttynyt, kun tuomari tykkäsi Paavosta. Tuli vähän sellainen fiilis, että Paavo taisi suorastaan loistaa paksuine runkoineen PU-kehässä.
Tuloksena ei enempää eikä vähempää kuin Eri/1 Pu3 ja Vara-serti. Tuomarina italialainen Paolo Dontina ja ohessa ihan kiva arvestelu.
"Sound dog. Good bone. Masculine typical head. Correct topline. Good front when standing. Needs time to have better depth of chest. Good croup and set of tail. Correct hindargulation. Good tailcarriage."
Kirjoitusvirheistä ei sitten puhuta.
Samassa näyttelyissä olivat myös Paavon sisko Raisa [Jangas Duck Soup], joka oli käyttöluokan ERI/3, sekä Paavon mummu ja Elviksen Emä Kati [Sweetie-Pie Kathy], joka pyörähti veteraaneissa ERI/1 ja ROP-VET:n verran.

Huomenna kehissä pyöriminen jatkuu. Toivottavasti vähintäänkin samallaisella menestyksellä.
Alla vielä muutama Jannin räpsimä kuvatus Paavosta.

The Little things, little things, made me who I am today

Todih. Saas nähdä mitä saan suhteellisen väsyneenä kirjoitettua ja tuleeko tekstiin tavallistakin enemmän kirjoitusvirheitä, muttamutta.

Yllättäen agilitysta höpötän. Sieltähän sitä ollaan juuri tulossa.

Ensiksi. Elviksen talvitreenaus on uhkaavasti taas jäissä ja voitte uskoa että muutama ärräpää lenteli suusta kun huomasin ilmoituksen tasokokeesta. Joo ei siinä mtn. Tasokoettahan tässä ollaan odotettu, mutta seuraava viesti olikin sitten, että tasokoe on täynnä. Muutamalle varakoiralle olisi vielä mahkut päästä, mutta... niin. Kuka idari tasokokeen ihan vakavissaan jättäisi välistä, kun siihen on kerta ilmoittautunut?
Siinäpä siis huonoin uutinen. Sitten Paavoon.

Ollaan käyty tekemässä keppi- ja keinuharjoituksia "ahkerasti", koska länget ovat edelleen vähän heikossa hapessa, olen käyttänyt tötteröitä hyväksi. Sellaiset kun saisi kotiin niin treenauksesta tulisi tehokkaampaa, nopeampaa, varmempaa... No joo. Pitänee hieman viikonlopun aikana ottaa selvää, mistä niitä tötteröitä saisi kohtuu hintaan.
Anyway. Aloitetaan kepeistä. Paavo on upea. Siis ihan mieletön. "hiiri" käsky on Paavosta ihan sika makee juttu, mitä nyt välillä vähän oiotaan asioita ja mennään keppien vierestä hakemaan hiiri. Niinhän se käy kätevimmin. Mutta kyllä koira ne kepit suorittaa verkoilla varsi mallikkaasti, etenkin jos hiiri on kädessäni, jolloin koira yrittäåä varastaa kepeille menossa. En millään koskaan malttaisi lopettaa verkkojen lopettamista. Ne kun on niin idioottivarmat ja kaikin puolin hauska este, joten niitä sitten juostaan ristiin ja rastiin läpi treenien.
Ihan tavallisia keppejä [6] ollaan myös otettu. Menee hyvin. Suorastaan erinomaisesti. Itseasiassa Paavo oli niinkin fiksu, että suoritti aivan omatoimisesti pienen radanpätkän, joka sisälsi keinu-kepit-rengas-kepit. Ensiksi siis keinu [jota siis treenasimme], sitten päätin viedä koiran kepeille, jotka olivat hieman pimeässä kulmassa, mutta Paavo selviytyi hakemisesta ihan ilman ongelmia. Tämän jälkeen ehdin jo kaivaa "hiirtä" esiin palkkaukseksi, mutta Paavopa oli niin etevä, että haki RENKAAN [puomikin olisi ollut loogisempi vaihtoehto], suoritti sen ja suoritti renkaan jälkeen olevat loput kuusi keppiä, ihan itse. Kai tuollaisesta suorituksesta on pakko palkata, vaikka ihan pikkaisen varastaa? Eikö.
Se kepeistä. On siis erinomaisella mallilla.
Sitten keinu.
Sekin suoritetaan jo erinomaisen innokkaasti ja vauhdilla. Niin ja varmasti. Lentokeinut ovat menneen kesän juttuja.
Ja puomi. Sitä otettiin ensi kertaa tänään niiden tötteröiden kanssa. Ensiksi harjoiteltiin tötteröitä ja niiden läpi juoksemista [valitettavasti ei sattunut mattoa tai muuta toista pintaa mukaan, joten oli tyytyminen vain läpi juoksuihin. Sitten siirrettiin tötteröt puomin alastulon viereen. Ensiksi pysähdyttiin, jotta muistui mieleen, miten tassut pitää olla. Sitten otettiin pallo. Meni hyvin siihen asti kunnes koira kuumui ja alkoi jo suorastaan puomin keskeltä loikkia alas ja räyhäämään pallon perään. Siispä namikippo käyttöön ja taas pallolla palkkio. Alkoi luonnistua ja hyvin meni.
Tänään myös kaverini oli ensimmäistä kertaa mukana ja yleensän 10min kestövöt treenini venyivät vajaaksi tunniksi [ja uskokaa pois, Paavon into vain lisääntyi, erityisesti "hiirtä" kohtaa, mitä pidempään kentällä oltiin]. Kaverini innostui suorittamaan Paavon kanssa muutamia esteitä ja lupasin, että sitten kun Elvis saapuu maisemiin saa hän kokeilla agilityssa muitakin asioita sen kanssa. Paavon kanssa kun yritän kaikilla mahdollisilla keinoilla eliminoida epäonnistumiset.
Siinäpäs siis lyhyesti meidän kuulumiset. Viikonloppuna olisi muutamat näyttelyt tiedossa [Kouvola & Heinola] ja pari viikkoa olen taas onnistunut lykkäämään koiran trimmaamista. Kyllä mä tänään vähän kaulaa tasasin, mutta muuten on kyllä taas huomenna pitkä ilta tulossa saksien ja koiran parissa. Ehkä isä innostuisi trimmaushommista?

Ethän pahastu jos hiljaa pysynkin ja hiukan ehkä hymyilen

Todih. Nyt on kone saatu [tosin ei edelleenkään oma, joten suurin osa kuvista edelleen kameralla], joten jotain hassun hauskaa tähän kai voisi rustailla.
Niin ja edelliseen kirjoitukseen lisäsin muutaman kuvan mökkireissulta.

Ollaan Paavon kanssa tokoiltu jonkin verran. Tai lähinnä temppuiltu, miten vain. Sain inspiraation alkaa opettaa Paavolle turhia temppuja, sillä joku tein listaa mitä kaikkea Elvis osaa. Ja hyvätavaton, että se poikahan osaa vaikka mitä! Paavon ja Elviksen ero vain on siinä, että Elviksen oppimiskaava menee kutakuinkin näin:
1. Väännetään opeteltava asia rautalangasta ja toistetaan pari kertaa, niin että koira mahdollisesta hoksaa, mistä on kyse.
2. Annetaan Elmerin rauhassa miettiä 10-15 min, mitä juuri äsken tehtiin.
3. Tehdään liike uudestaan -> Koira osaa tempun noin niin kun suunnilleen.
Elvikselle on siis enemmän kuin helppooa opettaa kaiken maailman turhat temput, siitä kun on niiiiin mukava oppia uutta ja pohdiskella ihan itse. Vanhan kertaaminen on taas Elviksestä jokin turhanpäiväisin juttu ikinä.
Kun taas Paavo... Noh olemme harjoitelleet läppäsyä pennusta asti, eikä koira vieläkään tajua, miksi ihmeessä se tassu pitäisi muka nostaa ilmaan. Turhaa ja tyhmää koko touhu. Toisin sanoen, herran hoksottimet eivät ole ihan yhtä terävät kuin Ellulla, mutta toisin kuin Elvis Paavo jaksaa kerrata vanhoja asioita samalla innolla kuin oppimisvaiheessa.

Paavon kanssa ollaan myös käytetty isoa eteistämme hyväksi ja otettu poispäin kääntymisiä ja kierrätyksiä. Sehän on pikkuisesta vallan hauskaa puuhaa, kun on ensiksi joutunut kykkimään huoneessa reilu 9h.
Muutaman kerran ollaan eksytty ihan agikentälle. Länkeni sanoi itsensä irti, kun varsin lahotukijalka lahosi lopullisesti. Pitäisi siis saada jostain uusi laudanpätkä ja väkertää uusi tuki.
Ollaan siis jätetty puomi rauhaa, samoin aa. Keinua ollaan treenattu paljon, sillä Paavo on keksinyt, että siihen puomin puoleenväliinhän voi myös jäädä ja odottaa että se keinu laskeutuu hitaasti mutta varmasti alas. Ei näin. Ollaan otettu namikipolla ja lelulla keinua ja pikku hiljaa Paavo on taas tajunnut mennä siihen kontaktipinnalle, lähes ihan päähän. Ja keinuhan kuuluu niihin lukuisiin superesteisiin, jotka on pakko suorittaa omatoimisesti pariinkiin kertaan.
Kepit ovat olleet se este, jota ollaan hiottu melkoisesti. Lähinnä verkkoja.
Opetusmetodinihan on siis se, että verkoilla käsky "hiiri" toimisi Paavolle vauhtisanana ja "kepit" [jotka ovat siis suorat ilman verkkoja] kertoisi Paavolle, ettei niitä verkkoja enää ole. Siis toisinsanoen kepeille tulisi käskys "kepithiiri". Paavohan nimittäin suorittaa verkot aika livakasti, sillä verkkojen lopussa herraa odottaa "hiiri" [lapanen, jonka sisällä vinkupallo. Paavosta kenties paras keksintöni tähän saakka]. Eilen kun sitten taas otettiin kuudella kepillä kepitystä oli herran ihan "mitäh? Minä? Mikä se semmonen käsky on?", Kyllä koira kepit haki, mutta se jatkaminen oli täysin mahdotonta. Kuka idari semmoista tekisi? Mutta kun sitten sanoin "kepithiiri" suoriutui Paavo kepeistä ennätysvauhtia itsenäisesti. WOU. Kepit näyttivät toimivan ainakin sen yhden kokeilukerran pelkällä hiiri-sanalla.
Keppejä olen ottanut myös senkin takia paljon, sillä minun on mahdottoman vaikea olla hiljaa siellä radalla. Verkkokeppejä treenatessa harjoitellessa sanan siis vain sen "hiiri" ja sen jälkeen olenkin hiljaa. Homma on siis keppien osalta jo hanskassa ;)

Elviksenkin ohjatut talvitreenit ovat nyt sitten tasokoetta vaille varmat. Olin eilen hu-pun kisoissa miltein 10tuntia töissä, äidin ja poikien toimiessa turisteina ja yleisönä. Walesiedustus kisoissa oli vähäinen, mutta sitäkin laadukkaampi. Capri ja Irma kun tekivät maxiII-luokassa nollavoiton. Kun äiti oli sitten radan jälkeen viemässä Paavoa häkkiin, oli joku tullut onnittelemaan äitiä upeasta radasta. Ehkä Paavokin vielä joskus... Elvis oli koko päivän sitä mieltä, että hänenhän kuuluisi olla radalla ja kyllä Paavoakin otti päähän vain katsoa radan vieressä kun toiset saivat viilettää radalla. Otin siis poikien kanssa rataatustumisten aikaan verkkaesteitä ja pitkään aikaan Elvis ei ole sählännyt niin paljon kolmen esteen vaativalla radalla. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ilmoittaa edes yhdelle tämän päivän kolmosten radalle.

Muuta ei kai elämäämme tällä hetkellä kuulu. Treeniätreeniä.

Minkä värinen on tummanvaalea?

Todih. Kesäloma näyttää lähestyy uhkaavasti loppua ja koulun alun kunniaksi ostin luvattoman kalliit verhot. Muutaman kuukauden tuet siinä meni, joten siirrymme Paavon kanssa kaurapuurolinjalle...

Tässä noin kuukauden aikana ollaan Paavon kanssa mökkeilty. Paavo keksi aivan uuden lähestymistavan veteen. Laiturilta hyppäämisen! Ja sekös oli pienestä spanielista mahdottoman hauskaa.

















Tällä viikolla käytiin Kuopiossakin. Tarkoitus oli jäädä ihan koulujen alkuu asti, mutta huomenna olen lähdössä pitämään kirpparipöytää Varkauteen, josko saataisin välillä syötyä kaurapuuron sijaa vaikkapa riisipuuroa.
Kolmen päivän aikana kävimme kahdesti agikentällä.
Keskiviikkona muistuteltiin Paavolle mitä se tämmöinen agility taas olikaan. Kontakteilla tai lähinnä puomilla Paavo kusetti ihan 6-0. Siis milloin muka ollaan sovittu, että sinne alas asti olisi mentävä? Laitettiin namilautanen maahan ja otettiin uudesta alkoi muistua kontaktien idea pojan päähän, mutta heti kun vinkupallo [, täydellisen vinkupallon löysin ihan vahingossa eräästä sekatavarakaupasta] otettiin palkaksi niin kontaktit tehtiin ehkä tuurilla oikeen ja namikippo unohtui täysin. Siispä vatkasimme alasmenoja, paljon. Alkoi sujua. Nopeasti.
Sitten tehtiin aata. Ihan vain pari kertaa ja jälleen Paavo päätti yrittää todistella osaavansa lentää. Aan harja hypättiin aika vaihdilla, mutta alasmenolle Paavo osui joka kerta. Ylösmenoja en edes kattonut. Kenties pitäisi niitäkin hieman valvoa.
Lopuksi keinu, josta veikkasin katastrofia. Siksipä ensiksi hihnalla, mutta hitot mitään lentokeinuja. Paavo meni Upeasti keinun ja pikkuinen jopa murisi tyhmälle ja hitaalle keinulle. Siis ihan mieletön jätkä!
Loppuun vielä kepit. Ihan ilman verkkoja. Ensiksi käsillä ohjaten pienestä kulmasta molemmilta puolilta. Ei ongelmaa. Sitten kuusi keppiä käyttöön ja lähetyksiä treenaamaan ja aivan lopuksi minun ei tarvinnut liikkua yhtään. Tästä on hyvä jatkaa.

Keskiviikkona isä kävi illalla todella myöhään luonani ja toi mökillä väkertämäni länget. Mahtava kapistus, vaikkakin vielä vuosi sitten olin ehdottomasti apuvälineitä vastaan. Saahan sitä kokeilla.

Torstaina alkoi sitten länkien käyttö. Tarkoituksena olisi opettaa Paavolle juoksarit, sillä pienimies ei niin nopea sitten kuitenkaan ole, ettenkö ihan oikesti kerkeisi sitä ohjata alasmenoilla, jos vain lattaisin itseni juoksemaan. Siispä harjoiteltiin torstaipäivä länkien ideaa. Kaverinikin pääsi purkamaan koirakoulutusintoaan längillä ja Paavosta länget ovat nykyisin paras kapitus ikinä! Siis siitä vaan läpi ja kaikki ovat tyytyväisiä! Tehtiin länkiä siis maton kanssa koko päivä [josko koira vaikka tajuaisi, että länget ovat kahden eri pohjan välissä]. Illalla länget reppuun ja kentälle. Tehtiin ainoastaan puomia.
Paavo ei hyppinyt kertaakaan alasmenoja vaan sai töppösiinsä huimasti lisää vauhtia. Pitänee alkaa nyt ahkerasti treenaa länkien kanssa puomin alasmenot varmoiksi ja nopeiksi. Muu hifistely jääköön syksyn ohjattuihin treeneihin.

Elvis on päässyt muutaman kerran mejäilemään. On se vain hieno.
Pojat ovat myös harrastaneet kannasi ahkerasti tämmöisiä yksinkertaisia agijuttuja treenatessa, eli kierrätystä, poispäin kääntymistä, sylkkäri ja takaleikkaa. Kyllä ne kotona osaa.